Kaarina nauroi.
— Enhän minä ole teihin työlästynyt.
— Ettekö? Teidän sijassanne olisin kauhean kyllästynyt meihin kaikkiin hermoinemme, unettomuuksinemme, ruumiinpainoinemme ja mitä lieneekään kaikki, jonka ympärillä meidän ajatuksemme kieppuvat.
— Onhan teidän joukossanne hyvinkin erilaisia ihmisiä.
— Minusta suurin osa on harmaata yksitoikkoista massaa. Kauanko te olette ollut täällä?
— Viidettä vuotta.
— Yhtä mittaako?
— Kaksi viikkoa olen ollut poissa.
— Eikö teitä haluta ulos maailmaan. Tehän olette nuori. Minusta teidän pitäisi kaivata jotain muuta, jotain uutta.
— Onhan joskus tehnyt mieleni maailmalle. Mutta minä suorastaan en ole voinut lähteä täältä. Ei ole ollut muita mahdollisuuksia kuin tämä. Ja niinpä en ole asiaa sen enempää ajatellut. Olen elänyt päivästä toiseen vaan.