IX.
Tohtori viipyi yhä Kalliolahdessa, vaikka hänen työnsä oli loppuunsuoritettu. Hän oli päättänyt suoda itselleen jonkun ajan täydellisen levon, jota hän ei ollut saanut moneen vuoteen. Hän tosin joskus puhui siitä, että olisi lähdettävä käymään kotipuolessa, ennenkuin taas täytyi mennä Helsinkiin lomakursseille, mutta lähtö näytti jäävän sikseen.
Istuttiin päivällisten jälkeen ruokasalissa kahvia juoden. Kivistö uteli tohtorilta hänen äsken valmistuneen kirjoitelmansa aihetta.
— Se on kielitiedettä, astevaihtelusta suomen sukukielissä. Ja tohtori alkoi selittää niitä merkillisiä vaiheita, joiden alaisina äänteet olivat olleet. Johtajatar aina pisti väliin jonkun kysymyksen, joka osoitti hänellä olevan jonkunlaista aavistusta siitä, mistä oli puhe. Tohtorin silmät loistivat ja hän syventyi yhä enemmän aineeseensa.
— Osaapa tuokin innostua, ajatteli Kivistö.
Kun tohtori sitten tuli esitelmänsä loppuun, sanoi Kaarina.
— Yhtä tahtoisin vain vielä kysyä: Tulevatko ihmiset kaikesta tuosta onnellisemmiksi?
Tohtori katsoi häneen, ja vaikka katse olikin hyväntahtoinen, oli siinä kuitenkin halveksumista.
— Te ette ole turhaan nainen. Puhutte onnesta, silloin kun on kysymys totuudesta.
— Totuudesta! Tekisi melkein mieleni esittää Pilatuksen kysymys.