— Niinkö! Mitä?
— Luin kieliä.
— Sittenhän olemme melkein kun virkaveljet. Minkätähden jätitte lukunne?
— Minusta ne veivät minut niin kauas elävästä elämästä.
— Sentähden, että teitä eivät alkeelliset opinnot yliopistossa huvittaneet, te nyt julistatte tuomion kaikelle tieteilemiselle?
— Enhän minä sitä tee. Minusta vain on vaikea käsittää, että joku ihminen voi panna kaiken harrastuksensa jonkun aivan äärimmäisyyksiin menevän tieteellisen totuuden tutkimiseen, niinkuin esimerkiksi — suokaa anteeksi — joihinkin käytännössä aivan merkityksettömiin astevaihteluhistorioihin…
— Vaikka en olekaan luonnontutkija, niin otan tässä luonnontieteistä esimerkin. Teistä tuntuvat tietysti aivan tarpeettomilta hyönteisten hampaiden tutkimiset y.m. sellaiset, mutta niiden kautta joku Darwin tulee kehitysoppiin, tästä johdutaan perinnöllisyysteoriaan, joka voi tulla aivan arvaamattoman tärkeäksi juuri ihmisten onnelle.
— Niin, ihmiset uskovat kyllä kehitysoppiin ja perinnöllisyyteen, mutta jos heihin tämän vahvan uskon sijaan olisi saatu istutetuksi vähän enemmän vastuunalaisuuden tunnetta, niin se yhdistettynä pelkkään jokapäiväisen elämän antamaan opetukseen olisi merkityksellisempi ihmisten onnelle kuin Darwinin kehitysopit.
— Entäs, oletteko ajatellut historiaa — —
— Älkää vain puhuko "historian lahjomattomasta tuomiosta", sillä ei mikään saa minua makeammin nauramaan. Se on yhtä vähän lahjomaton, kuin ne asiakirjat, joille se perustuu ja ne ihmiset, jotka sitä valmistavat. Historian antamasta opetuksesta myös puhutaan niin paljon. Historia antaa opetuksiaan, mutta käytännössä niitä ei ole niinkään helppo toteuttaa. Ajatelkaapa nyt: kun Suomessa alkoivat vaikeat ajat, niin mitenkä auttoivat meitä historian opetukset? Oppineet, viisaat ihmiset omaksuivat aivan päinvastaiset mielipiteet menettelytavoista. Jokainen perustaa historian opetukseen ja huutaa historian tuomiota itselleen avuksi. Vieläpä soimaavat toisiaan. Vähän pienemmällä historian opetuksella ja vähän suuremmalla säädyllisyydellä eivät olot meillä olisi niin sietämättömiä kuin ovat. Ja luuletteko ehkä, että historian opetus vapautti Dreyfus'in. Eipä suinkaan, vaan parin miehen uhrautuvaisuus ja siveellinen kunto. Ilman heitä hän vieläkin istuisi Pirunsaarella.