— Väärin arvattu!
— Sitten minun arvaamiskykyni loppuu kerrassaan.
Elna meni takaisin leposohvalle.
— Tohtorin kanssa.
— Kenen tohtorin?
— Yrjö Saarivirran kanssa.
Kaarinasta tuntui, kuin olisi hänen vuoteensa kohonnut lattiasta ja sitten keinunut jossain tyhjyydessä. Hän makasi siinä kaikki jäsenet puutuneina. Päälaessa vain tuntui polttava tuska, kuin olisi siihen kuumalla raudalla painettu. Mutta sitten hän tuli taas tajuihinsa.
— Sehän oli mahdotonta. Se oli aivan mahdotonta.
— Olliahan sinä rakastit.
— Tietysti minä Olliakin rakastin. Mutta tämä on aivan toisenlaista, paljon suurempaa.