— Eihän voi tulla kysymykseen, että vaivaisin teitä. Jaksan kyllä itse, ja sitäpaitsi, ehkä joku palvelijoista…
— Teidän ei tarvitse ollenkaan ottaa huomioon kohteliaisuussyitä minuun nähden. Minähän olen sairaanhoitajatar.
— Mutta teillä on tietysti paljon työtä ilman tällaistakin.
— Ei ainakaan liiaksi. Minulla ei ole mitään tekemistä taloudessa. Olen täällä etupäässä pitääkseni huolta hoidokkaiden mukavuudesta. Jos teillä siis on sellaista tavaraa, jota ette erityisesti tahdo itse järjestää, autan teitä mielelläni. Ehkä teen sen paremmin kuin joku palvelijattarista.
— Sitä en ollenkaan epäile. Mielellänne saatte panna kaikki niinkuin tahdotte. Toistaiseksi olen vain saanut epäjärjestystä toimeen.
— Niinpä käykää tuonne parvekkeelle siksi aikaa, tai ehkä tahtoisitte loikoa täällä leposohvalla ja seurata järjestämistä, niin löydätte vasta tavaranne, ja voimme hiukan jutella.
— Valitsen leposohvan. Vaikka olenkin tullut tänne lepäämään, niin hiljaisuus vaivaa minua, ainakin nyt aluksi, kun olen siihen tottumaton, hiljaisuus ja varsinkin luonnon kauneus. Varmaankaan te ette voi sitä ymmärtää.
— Ymmärrän teidät niin hyvin. Olen itsekin kokenut samaa.
— Ei voisi uskoa sitä, kun näkee teidät.
Mutta kun hän samalla hymyillen katsahti johtajattareen ja kohtasi hänen katseensa, suuren, viisaan, hyväntahtoisen katseen, niin hänelle yht'äkkiä selvisi, että vaikkei johtajatar koskaan olisikaan kokenut samaa kuin hän, niin hän kuitenkin ymmärtäisi häntä. Kaikki hän käsittäisi, kaikesta hänelle voisi kertoa. Ja tuntuisi hyvältä puhua kaikesta, josta hän tähän asti oli koettanut vaieta niin paljon kuin mahdollista. —