Vasemmalle jäi purjehdusseuran paviljonki. Sen rannalla keinuivat purjeveneet kuin uivat sirot merenneidot! Kaikki uhkui huolellisuutta, varmuutta, taitoa! Ja tämä ihana maa oli tuon harmaan linnoituksen orja, sillä Viapori oli kuin peikkoluolasto!

Arkadj Petrovitsj hyppäsi laivasta Kirkkosaaren sillalle. Häntä vastaan lehahti hänen kotimaansa tunnelma. Hän tunsi nuo harmaat, nöyrän näköiset raskautetut sotilaat. Hän oli ennen nähnyt upseerien töykeät kasvot sotilaita tervehtäissä. Hänen mieltään ahdisti niin, että silmät vettyivät. Hän muisti lehmukset kotikylänsä peltojen takana, hän muisti niitten tuoksun ja balalaikan äänen ja hänen tuli niin kovin ikävä.

– Arkadj!

Rumannäköinen, punatukkainen nuori upseeri tuli käytävää pitkin alas rantaan.

– Hyvää päivää.

– Milloin saavuit?

– Tänään.

– Aiotko ilmoittautua?

– Heti.

– Seuraa minua.