– Tuo on inhoittavaa, – vastaa Elma tiukkana.
Slaavi kohottaa olkapäitään.
– Se on Venäjän alituinen hallitustaktiikka, harjoittaa provokatsioonia.
Elma alkaa kuunnella nuoren venäläisen esitystä.
Hän kuulee puhuttavan Donin kasakoiden orjuuttamisesta ja ohjelmallisesta siveellisestä turmelemisesta. Hän kuulee puhuttavan tjerkassien köyhdyttämisestä, Puolan hävittämisestä, tataarien kiihoittamisesta kristityltä armenialaisia vastaan. Hän kuulee historian suuresta Venäjästä, Moskovan tsaarien veritöistä ja bojaarien suistamisesta mongoolien avulla, jotka ensimäisinä strelitseinä ja viimeiseksi kirgiisiläisten kasakoiden haahmussa tukevat itsevaltiutta ja tukahuttavat Länsi-Euroopasta tulleet heikommatkin vapaustuulahdukset Venäjällä. – Nuori slaavi puhuu paljon ja kauniilla soinnukkaalla baritooniäänellä.
Elmasta on kuin istuisi hän hirvittävällä teloituspaikalla. Korpit rääkkyvät ihmishaaskojen ympärillä, yö levittää mustan vaippansa yli kyynelkostean maan. Tuuli valittaa ja itkee. Elmaa väristyttää. Silloin tulee tietä pitkin nuori bojaari, joka kietoo hänet lämpöiseen siniseen turkisvaippaansa ja sanoo:
– Me ratsastamme kotiini. Siellä kukkii kirsikkapuu ja tuoksuu punanen tattarakukka. Siellä balalaikat soivat illan suussa ja nuorikot tanssivat nurmella. Minä nostan sinut satulaan ja me kiidämme kuin tuulispää yli aron taivaan rantaa kohti.
Nuori slaavi unhoittaa saksan kielensä. Hän puhuu venäjää, hänen kummalliset suhahtelevat äänensä vaikuttavat kuin kuuma kesätuuli. Hänen silmäänsä verhottu säihky pakottaa Elman sulkemaan silmänsä ja Elmaa raukasee. Itku nousee kuumana silmiin ja hän kätkee kasvonsa käsiinsä.
– Mikä teidän on?
– Minun on niin kovin ikävä. En parane, ennenkuin koko Venäjä on vallankumouksen liekissä. – Elman ääni värähtää.