Hän istuu sohvan toiseen kulmaan ja kätkee kasvonsa käsiinsä.
Slaavi kääntyy silmissä vielä unelmoiva samettitummuus.
Oi, miten Elma rakastaa tuota surullista samettitummuutta.
Hän tahtoisi hiipiä niitä lähelle ja unelmoida loppumattomista tulevaisuusihanteista, kuin aromaan rajattomuudesta.
– Mitä te mietitte, – sanoo Elma hiljaa.
– Kapinaa.
Elma hiipi vaistomaisesti nuoren slaavin luo.
– Mutta jos ei se onnistu, niin teidät vangitaan –
– Ammutaan, – korjaa slaavi.
Elma tarraa kiinni hänen käsivarteensa.