– Eikö Helsinki ole kaunis iltavalossaan, – kuiskaa Elma.

Slaavi ei kuule.

Elma luulee loukanneensa hänet ja sanoo, pehmeästi kosketellen hänen kättään:

– Mitä te mietitte?

Venäläinen havahtuu äkkiä mietteistään, paljastaa valkoiset hampaansa ja ottaa hänen kätensä käsiinsä.

– Ajattelen, että jos asettaisin kuularuiskun tänne haaksirikkoutuneitten juurelle, niin voisi kai tuon rannan pitää kurissa.

Elma vavahtaa.

– Onko teidän vilu, – sanoo slaavi hyväilevällä äänellä.

– Ei, – vastaa Elma, vaikka hän hermojännityksestä ihan vapisee.

– Onpa, – sanoo nuori mies, ja sulkee hänet syliinsä. Sitten katselee muukalainen Elmaa hymyillen silmiin ja sanoo: