– Jälkeen kapinan minä sanon teille jotain.
Ja ihan suutelee Elmaa molemmille käsille, lämmittää niitä kuumilla kämmenillään ja kuljettaa Elmaa vähän matkaa käsivarsi vyötäisillä. He lähestyvät sitten valaistuja käytäviä ja kulkevat vierekkäin vaihtaen mitättömiä lauseita.
IV.
On suuri kansanjuhla Hesperian puistossa. Ensi kerran yhtyvät sortajain kansa ja sorretut. Sortajat huomaavat olevansa hekin sorrettuja ja yhtyvät sortamiinsa. Venäläisen sotilaspuvun näkee suomalaisen työläistäkin rinnalla.
On punakaartilaisten edustajakokouksen lopettajaisjuhla.
Puhujina esiintyy ensi duuman sos.dem. jäseniä. Mailmankuuluisa venäläinen kirjailija puhuu.
Duuman jäsenet ovat vaatimattomassa venäläisen talonpojan puvussa. He puhuvat tyynesti, lämpimästi. Venäläinen kirjailija puhuu hitaan satiirisesti. Hän on puettu talonpoikaispukuun hänkin. Hänen veren punasta tihkuvat teoksensa ovat juuri tehneet voittoretkensä yli mailman.
Kivihiilimustansilmäinen venäläinen sos.dem. agitaattori puhuu. Hänen sanansa ovat kuin räiskyvää lieskaa, hän sytyttää, hän polttaa, hän peloittaa, hän pieksee. Yleisö on kuin huumeessa, sotilaat tulevat levottomiksi, ilmassa on sähköä.
Sitten on Elman vuoro. Häntä ahdistaa. Hän tietää, mitä valmistellaan ja hän epäilee taisteluin voittoa.
Tuolla hyvin kaukana – Viaporissa istuu kai nuori upseeri mietteissään. Miljoonien vapaus kangastaa hänen mielessänsä. Hän näkee suuren Venäjän viljavat maat ja niillä tulevaisuudessa aaltoilevaa kultaista viljaa. Hän näkee kansan iloisia vereviä poskia, viisaat ilmeet heidän kasvoissaan ja rehelliset, avomieliset katseet. Hän kuvittelee laajaa rautatieverkkoa, joka kuljettaa viljaa muuttumaan kullaksi ja tuo kullalla takaisin kauneutta ja virkistystä. Hän näkee uljaat, hyvin puetut armeijat kansan rakastamana miliisinä, kunniavahteina, eikä harhaan johdettuina hirviöinä. Hän unelmoi ihania unelmia.