— Niin niin. Karjatalous! Karjatalous. Mikäs muu! Ei suinkaan niitä sonneja ja sonniseuroja ja sonni-inssenyörejä muuhun tarvita. Niin se tuumi se inssenyöri itse kaupungin möljällä eilen (postimies vältti, mikäli mahdollista, lausua sanaa perjantai), että "Karjatalous" ja että "Nyt sen on muututtava elämän toiseksi ulkosaarelaisillekin. Epävarma retkeily merillä lakkaa ja ruvetaan elämään karjanhoidolla. Niin! Joka taloon suuri karja norjalaisia rotulehmiä, jotka lypsävät saavillisen maitoa päivässä, ja että lehmät saataisiin sellaisia, on ensin saatava sonnit hyviä, ja ennenkuin sonnit saadaan sellaisia, täytyy olla Sonniseura. Niin! Noin ikään se sanoi. Norjalaista rotukarjaa! Niin!"

— Hö! Norjalaisia rotulaivoja mieluumminkin! sanoi joku ivallisesti.

— Rotukarjaa, rotukarjaa! väitti Perjantai. Toiset mukana olleet vakuuttivat Perjantain puhuvan totta.

— Totta! Voithan sinä totta haastaa, mutta millä helkutin keinolla se Sonniseura saa matkaan sellaisia asioita? Ymmärräksä sitä selittää — hä?

Perjantai ei ymmärtänyt, mutta vanha luotsi, se Pekon Matti, joka oli kulkenut maailman kaikilla merillä ja nähnyt yhtä ja toista ja oli sitäpaitsi yksi niistä, jotka jo ennakolta olivat nähneet sen inssenyörin ja kuulleet jo sen puhetta, otti sananvuoron — ei sen puolesta, että hän olisi ollut Sonniseuran vaikutuksesta enemmän selvillä kuin muut, vaan muuten, tapansa mukaan, viisaana ja kaikkitietävänä ja kaikkea epäilevänä miehenä, ja selitti asian tällä tavalla:

— Tämä inssenyöri, joka nyt aamulla saapuu — niin — ja Sonniseura, jonka hän tänne perustaa — niin — että millä tavalla? — Milläkö tavalla?! Apteekin rohtojen avulla — ei millään muulla tavalla. Ei hänkään mikään ihmetohtori ole, joka voisi kansalle ihmetöitä näyttää. Ei! Kaikki on menevä luonnollisessa järjestyksessä ja apteekin rohtojen avulla. Vaikka mitä voi saada aikaan, jos osaa ostaa oikeaa rohtoa apteekista — eikä niitä kaikkia rohtoja kaikille penikoille annetakaan. Pilaisivat itsensä ja niillä voi millä pilata, millä parantaa. Kerran minä — tuota noin — — Rio de Janeirossa — sielläkös se nyt oli vai missä — siellä se oli — minä olin silloin "Huait Sitissä" matruusina, vuonna kuusi seitsemättä — ja olin maissa kolme viikkoa ja kuulin siellä eräältä oppineelta mieheltä, rohvessyöriltä — en nyt muista paraikaa sen nimeä — että siellä — Riossa nimittäin, Rio Janeirossa — ja missä hyvänsä siinä maassa on tapana ostaa apteekista erästä rohtoa — sanoi se sen nimenkin — jota jos ottaa suuhunsa pippurin suuruisen papanan ja lainaa sen kolme tuntia ennen hautajaisia ja sitten katselee haudalla ympärilleen juuri sillä hetkellä, kun pappi siunaa ruumista, niin näkee sen vainajan ennen kuolleiden omaisten haamut valkeissa puvuissa, niin isot kuin pienetkin, seisomassa muun surukansan joukossa…

— Ol' vait! Ja eihän tämä kuulu asiaankaan!

— Vai ei! Vai ei kuulu? Minähän tahdoinkin sanoa, että apteekin rohtoja kuka osaa oikein käyttää, tekee mitä hyvänsä, ja niin se on tämän Sonniseurankin kanssa, puhutaan mitä hyvänsä — ja selittäkää asia paremmin jos voitte!

* * * * *

Seuraavana aamuna tuli tullilaiva.