Suuri herra teki nimittäin mielellään joskus kenkäsepän töitä: laittoi uusia anturoita ja kantoja omiin ja perheensä kenkiin, ja tästä supatteli loiston suomalainen väki, levittäen sitä halventavaa huhua kyläänkin, että heidän päämiehensä ja herransa on muka entinen suutari, jostain Moskovasta, Pietarista tai Tallinnasta!
Voi voi!
Maailman pahuutta ei voi kyllin valittaa!
Kuka sen voi sanoa, että Patnof olisi entinen kenkäseppä!
Tekihän hän muutakin käsityötä pitkän ja toimettoman aikansa tappamiseksi:
Loistolla oli täydellinen paja — ahjosta ja alasimesta rautasorviin, viilapenkkiin, ruuvikiertimiin ja hienoimpiin viiloihin asti, ja teki Patnof myös rautasepän töitä ja taitava niissä olikin — oli valmistanut itselleen muun muassa hienon ja tarkkakäyntisen hyljepyssynkin. Lisäksi oli täydellinen puusepän työhuone ja maalarin paja maalimyllyineen ja kaikkineen, ja Patnof oli itse ylin mestari joka pajassa! Sisällä omassa kamarissaan, työpöytänsä ääressä hän pitkien talvi- ja syysiltojensa ratoksi sahaili kapealla vannesahallaan venäläisistä kuvalehdistä saamiensa mallien mukaan konstikkaita koruesineitä mahongista ja muista laivarikkopuista: koreita taulujen kehyksiä, kirjoituspöytäkoristeita, paperiveitsiä, käsityörasioita armolleen ja tyttärilleen, piippuhyllyjä ynnä muuta itselleen — niitähän näkyi kaikkialla ja niitä näyteltiin vieraille, jotka niitä ihailivat ja ihmettelivät. Itse hän tinasi ja paikkasi keittiökuparinsa ja takoi uusia, itse korjasi loiston lamput ja kaikki. Miten hän olisi saanut aikansa kulumaan! Se oli sulaa panettelua, että hän olisi muka ollut entinen suutari. Hyi! Aina viskataan ihmisen entisyyden mainetta pilaamaan se, mikä näyttää halvimmalta ja musertavimmalta! Kukaan ei etsi sieltä parasta! Se on maailman ikuinen tapa! Niiden ukon askartelujen järkevin selitys olisi ollut se, että saaren yksinäisyys vain yksinkertaisesti kutsui esiin suuressa herrassa uinuvat ammoisten esivanhempien lahjat ja taipumukset, mutta mitä tiesivät tuhmat saarelaiset perinnöllisyydestä! Ei niin mitään! Suutari muka! Hyi!!
Kerran siitä hänelle vihjailikin Terva-Heikki, eräs hänen miehistään, tokaisten panettelun muodossa:
— Sanovat herraa entiseksi — entiseksi — maaväen kapteeniksi…
— Entiseksi! Mitä sanovat! Hä? — Kaikilla on entisyys. Tsaarillakin on entisyys — tai ainakin tsaarin esi-isällä — kaikilla on entisyys — kenellä talonpoika — kenellä suutari —. Tsaarinkin esi-isä oli talonpoika!! Ainoastaan Jumalalla ei ole entisyyttä! Ihmisellä on! — "Entinen maaväen kapteeni?!" Hä! Arka olet! Et uskalla sanoa: "Entinen suutari" — niinkuin nuo muut sanovat! Sinä nappisilmä viekastelija — kyllä sinulle näytän — kylään ajan!
Patnof mennä laapusteli pehmein vanhuksen askelin sisään omalle puolelleen ja vielä mennessään huokaili venäjäksi: "Kaikilla on entisyys — Jumalalla ei. Kaikilla on entisyys — Jumalalla ei."