Jo varhain aamulla oli Mikko muijineen käynyt kokemassa siikaverkkojaan. Puujalkaisena ei hän voinut harjoittaa purjehdusta eikä suurkalastusta, niinkuin suvun entiset miehet olivat tehneet sepäntoimensa ohella. Hän kalasteli muijansa kanssa siikoja rannoilta ja takoi raudat kaikkiin jaaloihin ja jahteihin, korjasi kelloja ja lukkoja, takoi kirveitä, tinasi kattiloita ja teki kaikkea, mitä saarelaissepän on tehtävä, ja hyvin kaiken tekikin — tarkkakäyntiset hyljepyssyt ja hyväonniset hyljeraudat siihen luettuina.

Siianpyynnissä kävi Mikko omalla vanhalla haapiollaan Annastiinan kanssa yhdessä — Annastiina souti keulassa ja Mikko huopasi perällä. Meno- ja paluumatkoilla he eivät puhuneet koskaan mitään, mutta perillä, verkkojen luona, tapahtui aina kommelluksia, joista Mikko sai aiheen torua Annastiinaa. Niin tänäkin aamuna. Annastiina huopasi pitkin lähellä veden pintaa näkyvää verkonpaulaa, mutta kun maalta kävi kova tuuli, oli hänen vaikea pysytellä oikeassa suunnassa, tai haapio kulki milloin liian kovasti ja milloin liian hiljaa. Verkkoja nimittäin ei nostettu ylös — koettiin vain, katsottiin, onko niissä kaloja, ja niitä oli. Mikko, joka haapion perällä istui ja haapion kulkiessa kohotti paulaa ja käsiään vuorottelemalla siirtyi verkon ulkopäätä kohti, ärähti pahasti, kun haapio erään vihurin painamana alkoi ajautua verkon päälle. Mikko oli lopettanut paulan lappamisen ja sanonut näinikään: "Eksä osaa soutaa, hä! Miksä lasket haapion verkon päälle — hä!" Annastiina oli hätääntynyt ja ruvennut kiivaasti soutamaan, jolloin haapion keula oli tärähtänyt kivelle, ja Mikko oli vanhalla kimakalla äänellään huutanut: "Nääthää huonopiikaa — sout kivell'! Eksä osaa huovata — hä!" jolloin Annastiina oli ruvennut huopaamaan, mutta ei haapio ollut sittenkään irtaantunut kiveltä, ei ennenkuin Annastiina Mikon komentamana oli mennyt perälle, jolloin he molemmat näkivät ensimmäisen siian, joka pyristeli verkossa ihan sillä kohtaa. Mikko olisi kai sinäkin aamuna nokitellut Annastiinalle enemmänkin, ellei sitä siikaa olisi saatu ja monta muuta siikaa siitä verkosta ja toisista verkoista lisää.

Nyt kun ihanan siikakeiton lemu tuntui sieraimissa ja hyvä tupakka paloi piipussa, oli viimeinenkin kiukku asettunut. Nyt hänen oli hyvä olla, ja vielä paremmalta tuntui elämä päivällisen jälkeen, kun hän oikaisi itsensä vuoteeseensa ruokalevolle ja katseli orsia ja liituvedellä valaistuja kattopalkkeja ja kuunteli Annastiinan askartelua, kunnes kaikki muuttui uniksi. Mutta pitipäs tulla harmia sinäkin päivänä, keskellä suloisinta pyhäpäivä-iltaa!

Pitipäs tulla!

Saaressa oli niihin aikoihin eräs kesävieras, kirkonkylän vallasväen tuttavia tai sukulaisia. Hän oli kirkkomiesten kanssa tullut tutustumaan saaren toiseenkin kylään, ja hänen mukanaan tuli Jaakon Mikon taloon harmi — pilaamaan kauniin sunnuntai-iltapäivän.

"On sillä Vihollisella nääthän keinonsa! Lähetäpäs mantereelta asti mies liikkeelle pilaamaan yksinkertaisen ja ymmärtämättömän saarelaisen pyhäiltaa!" oli Mikko huoannut vieraan lopultakin mentyä matkoihinsa.

Tämä "lähetetty mies" oli tullut kylään jo siinä kahden korvissa iltapäivällä ja hän oli käynyt monessa talossa ennenkuin osui Jaakkolaan, minne jäikin pariksi tunniksi, koska siellä oli niin paljon katseltavaa: jo piha ja sitä ympäröivät vanhanaikaiset rakennukset, laivarikoista saatujen haaksien nimilaudat aitanovien yläpuolella ynnä muu, ja ennen kaikkea tupa ja sen seinällä olevat vanhat kuvat.

Toisen ääreen jäikin vieras seisomaan heti sisään tultuaan ja hyvää päivää sanottuaan. Vieras näyttikin olevan sitä mieltä, että talo, ja luultavasti koko kylä, ehkä koko saarikin, on vain hyvin kiintoisa ulkomuseo ja ihmiset museoon kuuluvia nähtävyyksiä! Kaiken aikaa näytti vieras tekevän muistiinpanoja. Hän oli pysähtynyt toisen taulun ääreen — se ei oikeastaan ollut mikään kuva, vaikka olikin lasin takana ja kehyksissä. Olihan vain vanha ruskettunut asiapaperi, painettua tekstiä täynnä, paitsi keskellä näkyvä käsinkirjoitettu nimi: Tobias Jacola, ja alle piirretyt käsinkirjoitetut vieraat nimet ja leimat.

— Mielenkiintoinen asiapaperi! Peräti mielenkiintoinen! — huudahti vieras, joka näytti osaavan lukea siihen painettua tekstiä. — Teidän poikanne kunniakirja?

— Veljen…