— Tuollahan meidän sapalyhty on kokonaan toisella suunnalla! Ei laiva verkkoihin ole ajanut — ja mitä nämä nyt yhdet verkot ja verkkoköydet hänen tiellään olisivat! Hämähäkin kinoa härän tiellä!
— No mitäs se siinä sitten tohisee?
— Jaa — sitä minä en tiedä.
Samassa kuului laivasta päin sellainen jytinä ja jyrinä, että miehet verkkoveneessä säpsähtivät.
Laiva oli avannut ketjut auki ja antoi kansikuorman luisua mereen.
Jyrisi kuin ukkonen.
Samassa nousi laiva kohdalleen, pani koneensa jälleen pyörimään ja alkoi painua länsilounaaseen. Meressä ui iso röykkiö — kuin luoto — suuria, puhtaita, jalorotuisia honkalankkuja.
Ne nähtyään ja paikalla ymmärrettyään tilanteen Jutta sanoi:
— No nyt antoi Jumala meille leipää seitsemäksi vuodeksi! Ei muuta kuin ruvetaan ajamaan tavaraa moottorilla maalle. Jääkööt verkot nyt siksi aikaa tänne.
— Oleksä hölmö! ärjäisi Jutan sekä vävy että poika kuin samasta suusta, ja vävy jatkoi: