Kun kaikki lankut näyttivät yhtä hyviltä, rupesivat miehet valikoimatta panemaan niitä veneeseensä.
Venettä kuormattiin lautan suojapuolella, ja kun saaliin aiheuttama innostus oli suuri, ei muistettu ottaa huomioon eräitä tärkeitä seikkoja.
Ensiksikin, että meressä käy kohtalaisen iso laine.
Toiseksi, että vene ei nyt ole laineessa, vaan lautan suojassa.
Ja kolmanneksi, että kun keulasta täytyi lankkujen tieltä ottaa pois varjo, jonka alla miehet nukkuivat ja joka kovalla ilmalla kulkiessa varjosti konetta merivedeltä, jäi kone nyt alttiiksi meren kuohuille, joka taas voi muuttaa kulun sangen epävarmaksi.
Tämän viimeksimainitun miehet kyllä jossakin ajatustensa peräkamarissa aavistivat, mutta väittelivät omaa itseäänkin vastaan, että "Kun siihen keulan puolelle pannaan lankkuja, varjostavat ne konetta, sen minkä se varjoa tarvii", ja "Heittävänhän tuo tuntuu tuulikin", päätti asian Jutta.
Lopulta oli vene kuormattu.
Oli jo usein arveltu riittävän, mutta aina oli joku kolmesta sanonut: "Pannaan vielä muutama lankku. Siinä ne menevät, missä muutkin", ja oli kuorma niin lisääntynyt lisääntymistään, että tuskin kämmenen korkeudelta oli keskiveneessä ylälaitaa enää näkyvissä.
Vene tyrkättiin irti lankkusaaresta ja airon avulla käännettiin keula menemään ohi lankkusaaren pohjoispään kotia kohti.
Päivä nousi juuri silloin ja meni heti pilveen.