Pian oli korjattu merestä viimeinenkin lankku, ja ilta läheni, ja tappelu vaimeni ja loppui kokonaan ensin merellä ja myöhemmin valkamissakin sitten, kun kaikki lankut olivat paikallaan pinoissa ja haapiot vedetyt ylös teloilleen, sarainten ovet kierretty lukkoon ja väki hajaantunut väsyneenä koteihinsa.
Vielä illan hämärissä ryhmittyi lähteeltä tulevia tai lehmiä kotiin hakevia naisia kujien risteyksiin päivittelemään, että on se ollut päivä tämäkin, ja pahimmin soimattiin Jyrin Kaapea, joka — "ainakin niin kerrotaan, mutta älä sano minun sanoneeni…" — oli upottanut Toos-Jutan moottorin ja huutanut Toos-Jutalle että "lankut tai henki!" käytyään illalla hakemassa viimeisiä lankkuja ja ryöstettyään Toos-Jutankin omat. — "Joutaisi joutua linnaan istumaan tästäkin — mokomakin merenryöväri!"
Vielä illalla myöhään istui Toos-Jutan vaimo Karuliina muutamien muiden emäntien kanssa naapurissa valittamassa surkeuttaan.
Hänestä tuntuu hyvältä keventää sydäntään purkamalla Jyrin Kaapesta ja hänen omaisistaan häväistysjutun toisensa jälkeen.
Hän on jo miltei leppynyt.
Oikeuden vaaka tuntuu vähitellen pyrkivän tasapainoon, ja hän oli miltei jo antaa anteeksi Jyrin Kaapelle.
— Ota lisää kahvia, Karuliina ja te muut myös! sanoo naapurin emäntä kaadettuaan täyteen kupit.
— Olisihan se jo neljä kuppia riittänyt! kursailee Karuliina kermaa kuppiinsa kaataessaan ja ryypiskellessään kahvia, ja hän jatkaa äsken aloittamaansa kuvausta Jyrin Kaapen tyttäristä. Hän on päässyt jo nuorimpaan tyttäreen Selmaan, joka on pari kuukautta ollut kaupungissa palvelijana ja oli nyt kotona jälleen:
— Isäänsähän nämä ovat tulleet Jyrin Kaapen tyttäretkin. — Ylpeitä teiskailijoita ja peiskailijoita ne ovat jokikinen ja vielä niistä tulee vaikka mitä — — — vaikka varkaita ja murhamiehiä — — — Niinkuin nyt tämä Selmakin!! — — — Sillä kun nääthän on viiet rimpsut hamehissaan ja hatut — — — (pyörittää päätään ja maiskuttaa suutaan) — — — Ne sitten pitää olla sitä ja ne pitää olla tätä, että voi voi voi! — — — Kyllä sitä on sitten kuultu siitä elävästä vaikka mitä! — — — Eihän nämä nyt vanhat ihmiset ole enää kaikkea näkemässä, mitä maailmassa tapahtuu, mutta kuuleehan ne sentään aina — kuuleehan ne vanhat paljonkin! — — — Että ei sitä kaikkea haastaakaan voi, mitä siitä elävästä nyt on kuultu! — — — Että se nyt vasta sitten elävä on!
Karuliina huomasi, että oikeuden vaaka alkaa jo kallistua Jyrin-Kaapen vahingoksi, ja hän oli jo hyvällä tuulella, hänen kävi surku jyrinkaapelaisia, häntä säälitti ja kadutti ja hän alkoi puhua tasapainon saavuttamiseksi jo hyvääkin Jyrin Kaapen perheestä mainitsemalla: