— Niin niin. Mies se talossa pitäisi olla!
— Ja kaikki, nääthän, jää tekemättä: Halot hakkaamatta ensi talveksi, katot paikkaamatta — aitoja ei korjaa kukaan — ei mistään tule mitään — että ihan tässä tulee hulluksi…
Pihalla juoksenteli vieras hyljekoiranpentu, valkea, mustaläiskäinen.
Jostain oli se pujahtanut pihalle ja juoksenteli iloisena.
— Eivätkä nääthän hoija kotonaan koiranpenikoitaankaan — pahalaiset — en paremmin sano…
Susanna säpsähti ja virkkoi, ennenkuin uskalsi lyödä koiraa, epäilevästi katsoen Anna-Loviisaan:
— Mut ei suinkaan tämä ole teijän koira?
— Ei ole. Eihän meillä ole koiraa eikä koiranpenikkaa, kun ei ole pyyntimiestäkään. Eksä sitä tiedä? Tiedäthän sinä sen. Samahan se on minulla mikä sinullakin — tämä elämä — lesken elämä.
— Ajattelin vain, että jos sinun poikasi kasvattaa jo koiraa…
— Mihin tämä nyt vielä pystyy! Syömään ja vaatteita kuluttamaan!