Simosta tuntui mahdottomalta saada sanaakaan suustaan, ja hän olikin jo vähällä kävellä ohi rantaan asti ja nousta toista tietä takaisin kotiin. Hän oli antaa mennä koko asian sikseen, mutta kun kuuli takaapäin askeleita ja katsoi sinne ja näki noin kolmenkymmenen sylen päässä Martin lähestyvän Susannan porttia piippu niinikään hampaissa, kädet syvällä kaatioiden taskuissa, hartiat hiukan kumarassa, savuuttaen piippuaan kuin englantilainen manuvaari ja kasvot niin jumalattoman totisina, niin että Simo ymmärsi, että jos hän menee ohi, ei ohi mene Martti, mutta jos hän ei mene ohi, menee Martti, ja hän pyörsi takaisin ja sanoi Susannalle niin päättävästi ja kauniisti kuin voi:
— Kuulehan, Susanna!
— No?
— Ajattelin, että kun tässä kerran olen ja kun tässä ei muitakaan näy olevan, että maltas kun vähän autan sinua — nostamaan tuon saavin — sisään saunaan.
Hänen äänensä värisi ja vapisi, ja hän häpesi heikkouttaan ja sitä, että tuli mitään sanottua, mutta niin se kävi. Oli kai niin sallittu!
Simo tarttui saavin oikeaan korvaan ja Susanna vasempaan ja niin he puikahtivat saunan ovesta sisään juuri sillä hetkellä, jolloin Martti sivuutti portin. Martti nauroi ohi mennessään ilkeällä äänellä:
— Hähhähhähhäh… — — —
Susanna ja Simo elivät onnellisina kuolemaansa asti eli siksi, kunnes heitä etsi se, joka tekee lopun ilosta ja erottaa ystävät toisistaan.
SALAISUUS
Miehen nimi oli Laurin Ranse.