Keväällä synnytti Susanna kauniin ja terveen tytön, jolle äitinsä mukaan annettiin kasteessa nimi Susanna, ja häntä kutsuttiin myöhemmin Ransen Sannaksi, ja täysi-ikäiseksi tultuaan ja erään luotsin vaimoksi jouduttuaan hän oli nimeltään Villen Sanna.
Eräänä keväänä, kun Sanna-tyttönen oli juuri täyttänyt neljä vuotta, tapahtui hänen elämässään tapaus, joka oli pieni, mutta hyvin suuri pienelle Sannalle silloin ja vielä suurempi hänen isälleen Ranselle myöhemmin.
Aamulla noin seitsemän tienoissa istui Sanna yksin tuvassa, pöydän takana, jalat riipuksissa tuolilta ja kädet ristissä helmassa.
Pöydällä oli kahvikupit, kerma- ja sokeriastia.
Tuvassa oli kärpäsiä.
Ne ahdistelivat Sannaa — vähänväliä sai hän kädellään hutia niitä pois hiuksistaan ja nenältään, mutta koko aikana hän ei kääntänyt silmiään pois sokeriastiasta, jossa niitä hääri kokonainen parvi.
Isää, isoäitiä ja äitiä odotettiin verkkorannasta kahville.
Ne viipyvät niin kauan, ja kärpäset syövät sokeria!
Voi voi! Sannalla on taas kärpänen nenällä! Hän huitaisee sen pois, ja ensi kerran hän ajaa pois kärpäset sokeriastiastakin ja vie taas kätensä helmaan ristiin.
Kärpäset pörräävät hetkisen ilmassa ja laskeutuvat jälleen sokeriastiaan ja alkavat syödä sokeria pitkillä kärsillään.