Sanna ajaa taas kärpäset pois sokeriastiasta, mutta tällä kertaa jää käsi pitemmäksi aikaa sokeriastian ylle. — "Sanna ei ota sokeria — koska äiti on kieltänyt — ei vaikka!" sanoo Sanna ääneen itselleen.

Siitä huolimatta yksi pala jäi etusormen ja peukalon väliin ja käsi kohosi ylös hitaasti ja pala alkoi vaelluksensa suuta kohti. Juuri sillä hetkellä, jolloin Sannan suu aukeni ja pala meni kielelle, tuli isä tupaan.

Sanna peljästyi.

Häneltä jäi suu auki, ja isä näki sokeripalan hänen kielellään. — Sen
Sanna tiesi ja hän ratkesi itkemään ja puri ja söi itkien sokeria.

Isä ei virkkanut ensin mitään.

Kävi vain istumaan Sannaa vastapäätä pöydän ääreen ja sitten vasta sanoi:

— Mitä Sanna nyt teki? Varasti sokeria!

— Ei Sanna ottanut kuin yhden palan… Ei muuta kuin yhden palan, eikä olisi ottanut sitäkään, mutta kun kärpäset ahdistivat!

— Se oli paha asia, että Sanna otti, vaikka äiti on kieltänyt!

— Ei Sanna ottanut kuin yhden palan! Uuu — uuu! Eikä ota koskaan enää — uuu — uuu! Ei koskaan! — Älä sano äidille, isä! Ethän sano?