Silloinkin kun jo oli kulunut toistakymmentä vuotta hänen kotoalähdöstään, puheli hän aina vain nelivuotiaasta tyttärestään ja hän kertoi kerran, mikä se salaisuus olikin, nimittäin sen sokeripalajutun, jolle toiset nauroivat, mutta Ranse itse ratkesi äänekkääseen itkuun ja muut lepyttelivät häntä: "Suo anteeksi! Eihän me luultu sen sinuun niin koskevan!" — Sitä salaisuutta en kerro hänen äidilleen — en kenellekään! Minä pidän lupaukseni — minä!
— Nythän olet sen kertonut kuitenkin!
— Nyt! — Weil! — Päivä paistaa täällä pohjoisesta! Linjan tuolle puolen on matkaa eikä teistä kukaan mene sinne kielimään! Jollekinhan minun on haastettava, mikä minulle on rakasta! — Ja siellä on minulla kotona maailman paras hyljekoira! Niin! Siitä ei teillä ole aavistustakaan! Sen nimi on Heku, ja sitä minun on eniten ikävä. Ei kukaan vie sitä talvella jäälle — jo moniin vuosiin. Mutta kun minä menen kotiin ja sanon, että "Heku!", hyppii se minua vasten ja ulisee — tunnin — puolipäivää — huomiseen asti ja kun tulee talvi, vien minä sen jäälle.
Viimeisen kymmenen vuoden kuluessa ei tullut enää kirjeitä. Kaikki yhteys oli katkennut Ransen ja hänen kotiväkensä väliltä.
Mutta tulipa kerran sanansaattajaksi sitten Se, jonka jokainen saarelainen joskus elämänsä taipaleella kohtaa — kuoleman uni.
Laiva, tuo suuri viisimastoinen parkki vieri iloiten yli kuohuvien aaltojen Atlannilla, vielä pasaadissa, kohti kotikaupunkiaan Hampuria. Ranse oli silloin ollut merellä kuusitoista vuotta. Hän makasi koijassaan ja uneksui näin:
Hän oli olevinaan kotisaarella, omassa rannassa, seisovinaan oman vaimonsa vieressä kädet housuntaskuihin työnnettyinä.
Kova itämyrsky puhalsi, ja Ranse ihmetteli sitä laivojen paljoutta, mikä oli ajautunut satamaan ja tuhoutunut siinä, mutta kun hän nosti silmänsä ja katsoi Itäselälle, tuli sieltä täyttä myötäistä vielä yksi laiva, yksi ainoa valkea laiva täysin purjein ja ajoi ylös maalle Ransen omaan valkamaan — ihan ääneti ja keveästi, ylös teloilleen asti. Silloin heräsi Ranse.
Hän vapisi.
Hän oli varma siitä, että kuolema on käynyt hänen kotonaan, tai parhaillaan sinne tulee.