Uhreikseen valikoi Aapeli kaksi varista, jotka seisoivat siinä aivan lähetysten kaivamassa samaa perunaa.
Kuului kamala paukaus, joka keskellä kevätyön hiljaisuutta jyristen kaikui kalliosta kallioon ja pilvestä pilveen. Kahdeksan varista nousi perunamaalta siivilleen rääkkyen. Kaksi jäi kimmurtelemaan äänettömänä mullalle. Vielä kohosi yksi siipi ja vaipui ja sitten makasivat molemmat vainajat hiljaa.
Rääkkyminen kuului kauaksi ja siihen heräsivät kaikki varikset niillä tienoin ja lensivät pikavauhtia tapahtumapaikalle. Siinä niitä leijaili pilvimäinen parvi Aapelin ja hänen emäntänsä perunamaan yllä vaakkuen ja rääkkyen jokainen voimiensa takaa. Toiset kiitivät tumman siintävässä korkeudessa, toiset leijailivat alempana ja vähän väliä aina joku otti kovan vauhdin ja lensi suuressa kaaressa alaspäin, vain sylen verran yli kuolleiden nähdäkseen, että ne todellakin ovat vainajia. Yleinen vaakkuminen oli jo ennättänyt hiukan laimeta, mutta kun tuollainen läheltä vainajia lentäjä, nähtyään vain muutaman siivenmitan päästä koko surkeuden kaikessa alastomuudessaan, tuon ruhjotun, verisen rinnan ja nurin niskoin kääntyneen pään sammunein silmin ja toisen murskautuneine takaraivoineen ja taittuneine silpineen, ja päästi tämän kaiken omin silmin nähtyään sydäntä särkevän, hillittömän valitusvaakunnan, yltyi siitä koko parven vaakkuminen entistä hurjemmaksi ja valittavammaksi.
Kylän seitsemisenkymmentä puolivilliä eskimolaismallista hyljekoiraa oli ennättänyt jo hiipiä aittojen alle makuulle. Nekin heräsivät paukaukseen ja sitä seuranneeseen varisten rääkkymiseen ja juoksivat nelistäen Aapelin taloa kohti hurjasti haukkuen. Rannassa jo pari koiraa tappelikin. Se oli huutoa se! — Koirien oli mahdoton ymmärtää mistä tämä kaikki johtui. Ei näkynyt ihmisiä, jotka tavallisesti melun ja häiriön aiheuttavat. Mutta kun kuului pamaus ja kun varikset noin huutavat ja kun toiset haukkuvat, käsitti jokainen, etäisimmästäkin talosta tullut koira liittyä joukkoon ja haukkua minkä jaksaa. Jonkunlainen turvallisuuden tunne heräsi koirissa, kun ne näkivät keskellä tätä kamalaa ja salaperäistä melua ihmisen ase kädessä. Aapeli nimittäin tuli ulos tuvastaan, tuliluikkunsa yhä kädessään ja uudesti ladattuna. Hän käveli perunamaalleen katsoakseen, mihin variksia oli sattunut. Sitten loi hän silmänsä ylös ilmassa leijailevaan parveen ja päätti pudottaa sieltä alas vielä yhden. Hän asetti tuliluikun poskelleen ja tähtäsi.
Punertava toukokuu ilmaantui ohi kiitäneen pilvenlongan takaa näkyviin. Heti oli koirilla selvillä, että siinähän se pahan alku onkin ja nyt ihminenkin sitä pelkää ja koettaa ampua. Koirien koko olennon täytti kamala, pelosta, kaipuusta ja epävarmuudesta sekoitettu tunne. Täyskuuta oli haikea katsella muulloinkin aina, mutta nyt se oli lisäksi kamalaa. Ne ojensivat kaikki kuononsa kohti kuuta ja aloittivat haikean valitusulvonnan, johon purkivat oman "maailmantuskansa".
Se oli huutoa! Sekä varikset että koirat olivat ihan sekaisin päästään ja ulvoivat ja rääkkyivät kilpaa. Jo olivat heränneet lokit ja kajaatkin. Ne leijailivat puolipimeän meren yläpuolella huutaen toiset "kii lok lok lok lok kii lok lok lok lok!" toiset "kaija kaija kaija", ymmärtämättä mitä varten. Pohjasäveleinä tässä hurjassa orkesterissa kuuluivat laineiden säännölliset ja yksitoikkoiset sahahdukset rantahiekkaan ja mäjähdykset aallonmurtajaan ja kohina yli meren.
Useimmat varikset olivat kuitenkin jo syöneet ihan kylläisikseen asti simpukoita ja kaloja ja kun jo oli saapunut iltahämärä ja toukokuu kumotti täytenä etelän taivaalla, nousivat ne siivilleen ja lensivät omille yöpuilleen.
Kymmenkunta varista oli epäonnistunut merisaalistuksessa. Ne olivat nuoria ja vielä tottumattomia meritöihin. Nämä kymmenen asettuivat läheisiin puihin torkkumaan ja odottamaan, milloin kaikki liike lakkaa ihmisen talossa.
IV.
Juuri sillä hetkellä, kun variksilla oli rantakäräjät, olivat Aapeli ja hänen emäntänsä lopettaneet perunain kylvön ja seisoivat peltonsa ääressä, emännällä kädessään tyhjä perunakori ja Aapeli nojaten lapioonsa, ja katselivat peltoansa ja tekivät laskelmia, milloin siitä saisivat ensimäisen keiton — kalasopan, jossa on uusia, vasta maasta otettuja perunoita. Kesken kaiken sanoi Aapelin emäntä: