"Mitähän varikset noin tuolla rannassa rääkkyvät?"
"Mitä nämä nyt rääkkyvät! Samaa mitä aina."
"Minä pahasti pelkään, että niillä ei liene hyvä mielessä. Kuka tietää, vaikka pitäisivät neuvoa tästä meidän perunamaasta. Ehkä on parasta, että laitat tähän heti variksenpeljättimen."
"Eihän nuo nyt pihaan uskaltane tulla! Ja saahan noita pitää silmällä."
V.
Tämä melu jatkui aina aamupuoleen yötä. Kello kolmeen mennessä lakkasi tuulikin ja asettui meri, joka nyt vyöryi mahtavissa, nousevassa auringossa välkkyvissä ummikkaissa, jotka alenivat alenemistaan ja verkkomiesten kotiin tullessa olivat jo harvat ja loivat. Meri alkoi näyttää peilikirkkaalta ja olisi katselija jo sitä sellaisena pitänytkin, ellei rantoihin särkyvän ja kohisevan ummikkaan pauhu olisi muistuttanut, että se oli liikkeellä yhä.
Kaloja ravisteltiin verkoista pitkin rantaa ja alettiin heti niitä ruokkia. Pikkupojat soutelivat sieltä ja täältä valkamista puolen kilometriä ulos merelle hinaten jollansa perässä pitkää laatikkoa, moltia, joka oli täynnä kalan sisälmyksiä, suljuja. Siellä käännettiin moiti nurin ja suljut ja kalanrasva hajaantuivat meren pintaan. Varikset, kajaat ja lokit luulivat, että ihminen vain heitä varten käy verkoilla ja heidän aamiaisekseen toimittaa mereen noita rasvaisia ja ruodottomia suljuja. "Kuinka kaunista! Onpa hänestäkin edes jotain hyötyä", tuumivat ne, poimien merestä itselleen ruokaa. Lokit ja kajaat söivät lentäessään, mutta varisten oli lennettävä joka suullistaan syömään maalle.
VI.
Aapeli oli pitänyt vahtia noin kello yhteen. Huolimatta melusta, joka ympäröi hänen taloaan, hän nukkui.
Koirat olivat rauhoittuneet ensin ja hiipineet kukin aittansa alle. Vähitellen oli hajonnut myös varisparvi ja lokit ja kajaat asettuneet jälleen istumaan kivilleen.