Aamun koitossa, mitä syvimmän hiljaisuuden vallitessa oli pari nuorta, uhkarohkeaa, seikkailunhaluista ja ennen kaikkea nälkäistä varisnuorukaista lähestynyt mitä suurimmalla varovaisuudella Aapelin perunamaata. Ennenkuin ne ryhtyivät siitä syötävää etsimään, kävivät ne tarkoin tutkimassa koko talon ulkoapäin. Moneksi silmänräpäykseksi ne viivähtivät ihmisasunnon portaille ja kuuntelivat visusti, liikutaanko siellä. Ei — ei kuulunut mitään. Toinen varis tiesi koiran makuupaikan ja opasti toverinsa sinnekin tarkastukselle. Siellä se nukkui, tuo valkoinen, mustatäpläinen, ruma, nelijalkainen ja karvainen elukka niin sikeässä unessa, ettei mitään olisi tiennyt, vaikka olisi silmät siltä nokkaissut pois päästä. Huulet sillä unessa liikkuivat ja irvistivät ja haukkui se suu kiinni ja liikutteli käpäliään. Uneksi raukka!
Varikset harppoivat pois aitan alta, nousivat siivilleen ja lensivät ääneti Aapelin perunamaalle ja alkoivat varpain ja nokin kaivaa perunoita ja syödä niitä.
Ne söivät aivan tarpeekseen ja lensivät pois.
Taikka, totta puhuen, ne eivät sanottavasti ensinkään syöneet, sillä ne olivat jotenkin yltäkylläisiä suljuista, kuten toisetkin varikset. Ne vain penkoivat esille perunan toisensa jälkeen ja talttasivat ne terävällä nokallaan rikki. Erikoisella huolella repivät ne irti valkoiset idut, jotka lisäksi olivat pahan makunsa vuoksi kokonaan kelvottomiakin syötäviksi. Varisnuorukaisten homma oli siis pelkkää ilkivaltaisuutta ja siis sitäkin rikollisempaa. Ei edes se seikka, että tämä vallattomuus tapahtui kostoksi rakkaitten toverivainajien puolesta, ole omiaan levittämään sovituksen hohdetta heidän tekoonsa ja tuomaan minkäänlaisia lieventäviä asianhaaroja heidän menettelyään arvosteltaessa ja tuomittaessa.
VII.
Se oli Aapelinkin käsitys, kun hän aamulla varhain tuli katsomaan perunamaataan ja löysi sen varisten raiskaamana.
Hän oli siihen asti ollut verrattain ystävällisessä suhteessa variksiin ja ylimalkaan hän arvosteli ankarasti niitä, jotka — hänen mielestään kevytmielisesti — ampuivat variksia. Hänen nyt seisoessaan perunamaallaan ja katsellessaan varisten konnantyötä riehui hänen sielussaan myrsky, joka ajan rahdussa kokonaan muutti hänen suhtautumisensa variksiin. Hän julisti säälimättömän sodan variksia vastaan. Sinä päivänä hän ampuikin niitä viisi kappaletta. Varikset kävivät entistä varovaisemmiksi. Ne välttivät koko sitä puolta kylää, rantaa ja lähimetsiäkin. Jos niiden oli lennettävä yli sen paikan, missä Aapelin talo oli, ja näkivät Aapelin liikkeellä, ottivat ne heti toisen suunnan ja ääneti lensivät pakoon. Läheisen metsän puissa istui aina piiloutuneena joku varis vahdissa. Heti kun Aapeli ilmaantui näkyviin, nousi se siiville ja vaakkui varoitushuutonsa toisille. Niin välttivät varikset enemmät uhrit puoleltaan. — Aapelin emännän liikkuminen ja näyttäytyminen ei sen sijaan herättänyt variksissa mitään huomiota. Vieläpä rohkeimmat, entisen totutun tavan mukaan, lähestyivät puulta puulle ja oksalta oksalle Aapelin sikopahnaa, päästäkseen osallisiksi niistä herkuista, sopan ja puuron tähteistä ynnä muista, joita Aapelin emäntä toi sialleen.
VIII
Aapelin piti jo samana aamuna lähteä jatkamaan matkaansa Viroa kohti. Että edes jommoinenkin kuri säilyisi, teki hän ennen lähtöään linnunpeljättimen ja asetti sen pystyyn keskelle perunamaata.
"Puutteellinen on variksen käsitys ihmisestä: keppi pystyyn, lyhempi keppi ristiin sen yläpäähän, miehen takki ristikon päälle ja lakki päähän, ja peljättävä ihminen on valmis", tuumi Aapeli emännälleen, matkan päästä katsellen ja ihaillen tekemäänsä ihmisen kuvaa.