"Katsos pakanaa kun on rouhaissut yhdeksän tuuman lankun poikki, niinkuin tulitikun", sanoi hän savutellen ja viitaten jalallaan erästä murtunutta lankkua.
"Niin no, mitäs se sellainen painon alla on", sanoi Kallu.
"Mutta eiköhän se vanha tapa", saneli Parran Juonas painokkaasti, katsomatta Kalluun, "se vanha tapa ole, että saalis jaetaan, oli se kaloja tai lankkuja."
"Mitäs joutavia sinä puhut? Ja enhän minä niin paha mies ole kuin luulet. Annanhan minä tästä muutaman lankun sinullekin, jos olet hiljaa ja teet kuin käsken."
"Se on nyt sillä tavalla, että meitä on tässä kolme miestä ja haapio. Jos vanhat saaliinjaot paikkansa pitävät, tulee yksi osa sinulle, toinen osa pojallesi, kolmas osa haapiollesi ja neljäs osa minulle."
"Sinulle neljäs osa! Oletko sä ihan hölmö. Vanha mies ja viitsii haastaa tuolla tavalla!"
"No kuka tässä nyt hölmö lie, sinäkö vai minä, arvaa itse. Tästä on maalle ainakin viisitoista kilometriä. Haapioon sopii korkeintaan neljä tusinaa. Se olisi tusina osalle — korkeintaan, sanon sen vielä. Loput jäävät tänne. Eivät ne ole sinun eikä minun. Tästä ei ole enää pitkää aikaa päivän nousuun. Toisetkin huomaavat ja tulevat tänne saaliin jaolle, eivätkä kysy sinulta, enemmän kuin minultakaan, kenenkä lankkuja nämä ovat. Ottavat totta vie osansa, minkä ennättävät ja minkä voivat korjata."
"Käydäänpäs pois istumaan ja juttelemaan. — Sinulla on satamassa iso jahti. Mene sinä Antun kanssa maihin nyt heti. Jättäkää verkot maalle ja tuokaa jahti tänne. Minä jään vahtiin tänne siksi aikaa. Vaikka lakiin mentäisi, niin tavara on minun, niin kauan kuin minä istun sen päällä. Niin minä tässä seilaan kuin oman laivani kannella. Tämä on minun ja tästä minä annan, minkä annan. Minä olen täällä vahdissa ja sinä Antun kanssa seilaat tavaraa maihin, niin kauan kuin piisaa. Saat neljännen osan, jos siihen suostut. No, mitäs sanot! Eikö kelpaa — vai!"
"Jos minun jahtini seilaa näitä maihin, en minä tyydykään siihen neljänteen osaan…"
"Mitä perhanaa! Itsehän äsken pyysit neljättä osaa!"