Sen sijaan oli emännän niinkuin Liiva-Simonkin — ei ainoastaan ruumiillinen, vaan ennen kaikkea henkinen — tasapaino kokonaan mennyttä. Päästyään tomuisina kuin "Huuman myllärit" ylös maantieltä ja havaittuaan olevansa elossa alkoi emäntä siunailla:
"Herra hyväst siunaa kuitenkin, miten minä pelästyin! Että vielä luut ovat ehjät, sitä en ihmettele, vaan sitä, ettei mennyt henki! Sitä minä olen aina sanonut ja sanon kerran vielä, että mantereella uhkaa ihmistä vaara joka hetki ja joka paikassa, muodossa jos toisessakin ja hetkellä jolloinka sitä kaikkein vähimmin osaa varoa. Sitä minä (ja äiti-vainaja) olen aina sanonut ja sanon sen vielä kerran! Pääsis' tästä vielä Jumalan avulla joskus omaan veneeseensä ja merelle ja kotisaarelleen, niin Jumalaa kiittäisin, enkä enää sinä ilmoisna ikänä, kuuna kullan valkeana istuisi tuollaisiin reteleihin ja vauhkojen ja hullupäisten hevosten vedettäväksi ja muiden hullujen kyydittäväksi!" Lanko otti itseensä emännän viimeiset sanat ja lausui:
"No no! No no! Ei tässä ole enemmän hulluja hevosia kuin hulluja ihmisiäkään! Sattuuhan se vahinko viisaallekin!"
Sitten alkoi lanko puhua jostain mutterista — tai jotain sinnepäin — ja selitellä, että tämä kappale, jolla rattaissa kuulema on verrattain tärkeä asema, oli kiertynyt tai tärissyt pois paikoiltaan ja sitten se pyöräkin meni.
"Hyvää hyvyyttäni ja laittaakseni teille saarelaisille kerrankin oikein liukkaan ja mukavan maantiematkan annoin minä pojan voidella rattaat ennenkuin läksin tälle matkalle. Vahinko näkyy tulevan silloin kun sitä vastaan on erikoisesti varustautunut. Minä sanoin pojalle, että kierräkin mutterit lujasti paikoilleen."
"No se pojan joutavahan se sitten tämän tekikin! Kyllä sinut löylytän, kun tästä perille päästään", uhkaili emäntä.
"Ei pojassa ole mitään vikaa! Itse minä vielä tarkastin, että kaikki on kunnossa. Piruko lienee juossut tuossa ja käpertänyt vieressä ja kiertänyt mutteria myötäpäivää!"
Lanko niin sanoi ja antoi ohjakset Simolle ja läksi itse etsimään sitä mutteria. Emäntä huusi hänen jälkeensä:
"Mitä tässä nyt osataan tehdä!"
"Ei muuta kuin haetaan mutteri ja pyörä ja pannaan paikalleen ja istutaan jälleen rattaille ja lyödään ruunaa piiskalla ja annetaan mennä, että mäki notkuu! Ei tästä olekaan kotiin kuin kolmisen kilometriä… ", huuteli lanko.