"Tuohan isäsikin!…"
"Isä ei mitään varasta!"
Tyttö ratkesi itkemään ja valittamaan:
"Hyi olkoon, minkälaisen otuksen kanssa minun pitääkin joutua naimisiin. Ei tuollainen lurjus muuksi kelpaakaan kuin tullikoiraksi, mutta isästä tulee päällysmies — niin tuleekin! Mutta isä onkin rehellinen ihminen ja siitä sinä et tiedä tuon taivaallista."
Nuorukaisen näin riidellessä mielitiettynsä kanssa souti jolla maihin. Pimeässä vierittivät miehet ison astian rannalle. Töin tuskin jaksoi Sika-Hemma malttaa mielensä, niin poltti sormea pistoolin liipaisin ja kieli tuskin malttoi pysyä parkaisematta pahaa säveltä. Hän oli nähnyt kuitenkin, että "Valaskalan" vatsasta nostettiin taljoilla kannelle kolme astiaa, kaksi isompaa ja yksi pieni. Kun toisella kertaa miehet, "se, joka koijass' makaa" ja "se joka kannell' seilaa" saivat maihin yhden ison ja yhden pienen astian, kimmahti Sika-Hemma lain ja oikeuden nimessä kivensä takaa pystyyn, molemmissa käsissään viritetty pistooli ja huusi, että rannat kaikuivat:
"Kädet ylös, saatanat!" Silmänräpäyksessä "se, joka kannell' seilaa" sieppasi nyrkin kokoisen kiven, jolla paiskasi Hemmaa rintaan huutaen:
"Laske sinä kätesi alas, koira, äläkä kohota niitä ihmisiä ammutaksesi!"
Pistoolit putosivat rämisten kivikkoon. Kiis-Juonas sieppasi ne ja pisti taskuunsa. Tullimies kähisi:
"Anna pistoolit tänne, ne ovat ruunun ja minä olen ruunun mies ja minä vangitsen teidät lurjukset molemmat ja takavarikoin nämä astiat ja sinun aluksesi."
"Tule sinä ottamaan pistoolisi jos kykenet. Ja sen minä sanon sinulle, että sinä olet akkasi vanki, etkä sinä ketään vangitse! Niin, niin! Pysy siellä vain kauempana, jos henkesi on kallis!"