"Nämä astiat minä julistan ruunulle menetetyiksi ja kiellän sinua nostamasta ankkuriasi ilman minun lupaani. Aamulla tulee tullijaala ja sittenhän nähdään, kuka tässä on herra ja kuka narri!"
"Jaa — antaa sen tullijaalan tulla! Merihän ei ole syypää, että sen päällä seilaa sellaistakin väkeä! Antaa tullijaalan tulla, onhan meressä tilaa ja ilmaan kyllä mökää mahtuu. Huuda sinä vain! Ei meitä peloita, eikä maailma siitä kaadu!"
Miehet poistuivat jollallaan rannalta ja soutivat "Valaskalaan".
Sika-Hemma tupakoi ja vahti astioita. Pysyäkseen lämpöisempänä teki hän tulen. Aika kävi kuitenkin pitkäksi. Nuorempaa miestä vain ei kuulunut. Evästä ei ollut. Nälkä alkoi tulla.
Rintaa kivisteli ja unikin pyrki ottamaan vallan.
Sika-Hemma katseli astioita. Hän oli iltayön kuluessa katsellut niitä usein.
"Rintaa kivistelee ja uni pakkaa päälle ja tuossa olisi noin lähellä lääkettä vaikka kuinka paljon!" päivitteli hän ja syytti tyhmyyttään.
Hän haisteli astioita.
Viinaa.
Mutta millä pirun ilveellä sieltä saisi ryypyn verran särkemättä astiaa?!