Pappi: Jaaha. Puhukaa vaan suunne puhtaaksi.
Mikko: Niin että — — — kun se rupesi alusta alkaen näyttämään siltä, ettei se enää siitä parane — — olisi pitänyt ehkä käydäkin pastorin mieltä jo edeltäpäin kysymässä eikä nyt vasta perästäpäin, kun teko jo on tehty — — — että onkohan se pastorin mielestä suurikin synti, tai onkohan se synti ensinkään, ehkä hyvä työkin taatia kohtaan, kun minä viimeksi jahdilla kaupungissa käydessäni toin taatia varten — — — jo valmiiksi — — kun kelirikkokin on tulossa ja voi olla jo minä päivänä hyvänsä käsissä ja mantereelle pääsy mahdoton — — — ruumiskirstun — — — kun tässä ei ole kotona tarpeita, mistä olisi tehnyt, eikä uskalleta hakua jättää kuolemaan asti, kun pelättiin sen lykkääntyvän vaikka kuinka kauaksi — — ja kun tämä taati on vähän parempaa väkeä ja rikas — — joutaa tulla haudatuksi vähän paremmin tehdyssä kirstussakin kuin muut — — Niin ajateltiin me Amalian kanssa…
Pappi: Se on hyvin paha asia. — Tietääkö potilas siitä mitään?
Mikko: Ei.
Pappi: Se on hyvin paha asia. Jos potilas itse sen tietäisi, tai vielä parempi, olisi itse antanut siihen suostumuksensa…
Mikko: Kuoleehan se kuitenkin…
Pappi: Me kuolemme kaikki ja sen mukaan pitäisi meille jokaiselle hankkia jo elomme päivien kuluessa ruumiskirstu! Lähtömme on Herran kädessä. — Sopikaa Hänen kanssaan isänne ennenaikaiset hautausvalmistelunne. Jääkää Herran haltuun!
Pappi meni.
Ovi Itan kamariin oli jäänyt raolleen ja hän kuuli joka sanan, mitä tuvassa puhuttiin. Papin mentyä kuultiin Itan huutavan:
"Mikko!"