Isoisävainaja oli niihin aikoihin jo vanhentunut ja Pinta-Pekko sitä hevosta enimmäkseen jäällä ajoikin ja ukko oleili kotona.
Toista ne olivat jäät siihen aikaan!
Oli sitten tuulta tai sadetta, eivät ne liikahtaneetkaan koko talvena. Kun ne siinä joulujen jälkeen tulivat ja paikalleen jäivät, niin usein vasta vappuna läksivät. Kerran vietiin ensimmäiset kuormat yli meren uudenvuodenpäivänä ja viimeiset vasta vappuna.
Melkein joka päivä oltiin ajossa.
Siinä kahdeksan ajoissa aamulla lähdettiin täältä kotoa. Oltiin Somerissa keskipäivällä ja syötettiin siellä hevosia, milloin sinne voi maihin mennä. Sitten ajettiin yhtä päätä Narvin loistolle, jota lähestyttiin iltapimeässä. Sen korkea loisto näkyy kauas, niinkuin tiedät. Sen hoitaja oli liitossa meidän kanssamme. Vaikka loistot talvella olivat sammutettuina, poltti hän lounaaseen päin näkyvää tulta meille. Siitä näimme, jos Narvissa paloi tuli, että väylä on puhdas ja anna mennä vain, mutta jos Narvi oli pimeä, tiesimme, että siellä on vilppi.
No se sai tietysti osan…?
Kuusikymmentä kannua.
Kerrastako?
Koko talvesta!
No se ei ollut paljon!