— Vastatuuli, sanoi Konsta.
— Vastatuuli. Vastatuuli, sanoi Matti.
— Lähdetäänköhän luovimaan kotiin? sanoi Konsta.
— Hitto häntä lähteköön luovimaan, kun ei ole pakko, sanoi Matti. — Eihän tässä nyt jäniksen selässä olla ja eihän tuo nyt iankaiken pitäne tuuliansa samalla kantilla. Ollaan nyt ainakin niin kauan, että kaupat avataan ja että saa tehdä piikaväen pyytämät ostokset. Näkeehän sittenkin, miksi tuuli muuttuu.
Mielessä hänellä oli enemmän oma kaksilitraisensa, joka oli vielä tyhjänä, kuin mikään muu.
Kello yhdeksän aamupäivällä oli kaikki ostokset tehty ja kaikki tavarat, myös täysinäinen kaksilitrainen, kannettu veneeseen. Kaksilitrainen sijoitettiin huolellisesti veneen perällä olevaan kaappiin, muu tavara öljypeitteen alle keskiveneeseen.
Tuuli oli kääntynyt jälleen länteen ja olisi vienyt hyvin, mutta aivan viime hetkellä oli Matti saanut kuulla, että ulkosatamassa on lähtövalmis suuri saksalainen höyrylaiva "VIADRA".
Se kaupungin luotseista, jonka vuoro olisi ollut viedä tuo laiva ulos, oli etsinyt Matin aamun kuluessa kynsiinsä, ja löytänyt hänet "Häränpäästä" ja pyytänyt häntä puolestaan viemään laivan mereen. "Siinähän saat vapaan kyydin kotiisi itsekin", sanoi luotsi.
Matti suostui kauppaan mielellään, vieläpä tarjosi ryypytkin sen ilosanoman tuojalle kiitokseksi.
Kaupungin kirkontornissa löi kello yhdeksää, kun Matti pienessä hiprakassa tuli rantaan ja toi toisillekin sen ilosanoman, että "nyt ollaan kotona viimeistäänkin kello kaksitoista, tuuli sitten mistä hyvänsä tai ei mistään!"