— No tulehan katsomaan kuitenkin. Perälle päästyään näki ja arvasi Matti kyllä, mikä Konstaa vaivaa.
Matin naama vääntyi kamalaan irvistykseen ja hän huusi:
— Konsta! Konsta! Heräätkö sinä jumalaton! — Humalassa sika on kuin onkin niinkuin tukki eikä kuule mitään eikä näe mitään! — Kyllä minä jo arvasin lähtiessä, miksi sillä oli niin suuri halu jäädä veneeseen eikä tullut luotsaamaan, niinkuin asia olisi vaatinut! — Eikä ole mitään, millä edes saisi viskata sitä halvattua päin kuuta niin että kyll'läin heräisi! — Maltapas joutava! Kyllä minä sinulle vielä näytän, kun pääsen veneeseen! Uitan minä sinut, piru vie, kuin uitankin, niin että viimeinenkin humala on tiessään! Vai toisen viinoja juomaan! Eipäs ollut miehestä ostajaa kaupungissa! Ajattelit että "tuhma ostaa ja viisas juo", mutta kyllähän vielä näet, kuka tässä on tuhma ja kuka viisas!
Matti pudisteli nyrkkiään veneeseen päin ja kääntyi menemään takaisin keskilaivaa kohti ja myrisi vieressään kävelevälle lukkarille:
— Sitähän minä jo epäilinkin ja ajattelin ottaa putelin tänne ylös, mutta missä sen täällä olisi säilyttänyt. Eikä luotsilla saa olla väkeviä mukanaan laivassa. Sen ryyppäät, minkä annetaan, mutta ei tippaakaan enempää, eikä täällä ole tarjottu ei ruokaa eikä juomaa, ja nyt tuo Konstan saatana — en paremmin sano — on syönyt ja juonut koko matkan kuin sika. Uitan minä sen ja kuritan airontyvellä niin etteivät vielä jouluksikaan ole kaikki sinelmät hävinneet, kun tästä päästään veneeseen! uhkaili Matti.
Komentosillalla asettui Matti nojasilleen perämiehen vasemmalle puolen ja Matista vasemmalle lukkari.
Perämies tupakoi.
Matti pani myös tupakaksi.
Pitkään aikaan ei puhunut kukaan mitään.
Lopulta sanoi lukkari: