Kun Matti sai sikarinsa savuamaan ja oli antanut äänensä ja aivojensa hetkisen levähtää, alkoi hän uudestaan, muuttaen sikäli menettelyään, että näytti sormillaan kahdeksan ja yhdeksän lukumäärää ja puhui lauhkealla ja toverillisella äänellä:
— Huru monga knuupa faart, herr styyrman? Otta eller niie? Knuupa faart nimittäin? — Hä? — Mitä töllistelet, vai olek'sä tuhma kuin saapas?
Perämies mietti hetkisen.
Hän ajatteli, pyytääköhän tuo lisää sikareja vai kysyykö se hintaa.
Lopulta hän sanoi jotakin Matille ja remahti nauramaan suu niin ammollaan, että kaikki hampaat näkyivät. Sitten hän harppasi vastakkaiselle puolelle komentosiltaa, nauroi mennessään ja hoki Matin sanoja "knuupa faart, knuupa faart"…
Matti oli harmistunut ja huokasi: "Kaikennäköiset miehet ne ovat sitten vielä olevinaan laivanperämiehiä!"
Pitkän aikaa olivat lukkari ja Matti vaiti.
Lopulta kysyi lukkari:
— No, mitäs se tuumasi?
— Tämä perämieskö?