Hän istui keittiössä paidanhihat ylös käärittyinä ja kuori perunoita. Liedellä kiehui iso soppakattila.
Matti pysähtyi keittiön kapealle ja matalalle ovelle, jonka hän miltei kokonaan täytti, nojasi vasemmalla kämmenellään oven pieleen ja kumarsi päänsä sisään. Lukkari koetteli kurkistaa Matin olkapään yli. Matti aloitti puhelun, viittomalla suuhunsa:
— Kalt vatten, kalt vatten.
Kokki keskeytti kuorimisensa ja silmäili kysyvänä Mattiin.
— Kalt vatten, kalt vatten! Tavai tänne näin! Ek'sä ymmärrä?
Kun kokki ei ymmärtänyt, mitä puhuttiin, jatkoi hän kuorimistaan peruna perunalta eikä ollut Mattia enää näkevinäänkään.
Matti oli neuvoton ja nolostunut.
Onneksi oli pelastus lähempänä kuin miltä ensin näyttikään.
Aivan siinä käden ulottuvilla, lieden reunalla oli sisältä valkea ja ulkoa sininen emaljimuki. Sen sieppasi Matti käteensä ja hoki:
— Kalt vatten, kalt vatten! ja viittoili tyhjällä mukilla suuhunsa.