Sitä kieltä ymmärsi kokki paikalla.
— Yes! If you please, sir!
Ja vettä tuli.
Sitä joi lukkari tarpeekseen, ja Matti myös, ja yhä kokki olisi ollut halukas antamaan.
Matti oli ylpeä, että hänelle vastattiin niin pitkästi ja kohteliaasti.
— Kuulitkos, mitä se sanoi? — Kuulin toki.
— Ja ymmärsitkö myös, mitä se sanoi?
— En niin halaistua sanaa!
— Siinäpä se! Siinä se justiin onkin ero miehellä ja toisella miehellä: toiselle on annettu kielilläpuhumisenlahja, toiselle ei. Toiselle on annettu lahja ymmärtää kieliä, toiselle ei. — Tämä on mukava mies tämä kokki, miesten mies ja viisas mies! Sen kanssa kelpaisi jutella kauemminkin, mutta ei auta olla kauan pois komennolta. Täytyy mennä ylös jälleen. — Mutta mikä sinulla mies oikein on?! Sinullahan on nenän kupeet kalpeana kuin olisit meritautinen! Meritauti sinussa, miesparassa, on. Tunnusta pois vaan — ei siinä mitään häpeämistä ole! — Älä pidättele turhaan — se vaan pahenee siitä. Mene tuonne partaalle syöttämään haileja ja etsi sitten itsellesi makuupaikka. Ei olisi pitänyt tulla sinne komentosillalle. Meritauti ottaa kiinni aina sitä pahemmin, mitä korkeammalla ihminen on. Kohta tästä ollaan perilläkin.
Lukkari teki neuvojen mukaan: syötti ensin haileja ja etsi sitten itselleen keulakannelta tuulisen makuupaikan, johon nukkui.