Hän päätti myydä sen.
Oli varhain keväällä se aika, jolloin jollat, haapiot, veneet, jaalat, jahdit ynnä muut, niin isot kuin pienetkin alukset raapattiin, paikattiin ja uudestaan tervattiin ja öljyttiin kaikkine tarpeineen ja irtaimistoineen.
Raapat lauloivat, tervapadat tuoksuivat, vasarat paukkuivat, koirat tappelivat, leikkivät ja haukkuivat työmailla. Aurinko paistoi koillisesta etelään ja luoteeseen herkeämättä. Kihisten painui kuuma terva laitoihin ja kansiin ja piki saumoihin.
Liiva-Simo kaikessa hiljaisuudessa rantasaraimessaan hommaili jollansa ääressä. Hän paikkasi kitillä kauniisti kaikki halkeamat, väänsi törröttävät katkenneiden kaarien päät paikoilleen ja löi kiinni ne nauloilla. Sitten hän maalasi jollan sisältä ja ulkoa ja teki siihen uudet airot.
Se oli valmis myytäväksi.
Ilokseen huomasi Liiva-Simo, että keulavahvikkeessa, pestin hankauspaikassa oli vaskea Samoin peräkasoissa ja lierutuspykälässä.
Vaskipaholainen kuiskasi jotakin Simon korvaan, että "kiskos mies vasket pois ja pane talteen omaa jollaasi varten", mutta Simo malttoi mielensä eikä käynyt huonontamaan jollan myyntiarvoa.
Hän päinvastoin hioi kirkkaaksi vasket.
Nyt välkkyi jolla uudessa maalissa ja kullan kiiltävissä vaskikoristeissa. Kuinka rumalta tuolla näyttikään hänen oman jahtinsa tervattu jolla saraimen toisella seinustalla. Mutta se olikin sisältä punertavaa tervashonkaa, kun tämän valkeaksi sivutun kuoren alla oli mätää puuta, honkaa tosin alkujaan sekin.
Kun Simo katseli uuden myyntivarsansa vaskisilauksia, johtui hänelle mieleen, olisiko tuo joutava kokonaan vaskinauloilla tehty. Ei ollut tullut sitä tähän asti tarkanneeksi.