"Teillähän on lippu perämastossa…", mörähti tullipäällysmies haapionsa perältä ja muljautti silmillään ohi virkalakkinsa nokan ylös laivan perämastoon.
"Onhan siellä lippu, joskaan ei ole kärjessä, vaan puolitangossa. Mutta kun nyt olette tänne asti kerran soutaneet, niin ehkä viette minut mukananne maihin. Meiltä särki meri viime yönä kannelta jollan, ja minä haluaisin päästä maihin tiedustelemaan, voisiko sieltä millään hinnalla ostaa minkäänlaista jollaa."
Tullimiehet ottivat miehen mukaansa ja veivät maihin.
Jo matkalla kertoivat he virolaiselle, että ainakin on yksi ylimääräinen jolla Liiva-Simolla.
"Onkohan tuo kuinkakin uusi?"
"Sen ikää ei tiedetä. Se on laivarikkotavaraa eräästä norjalaisesta turskalaivasta. Malliltaan ja teoltaan se näyttää kappaleelta, jolla joskus, — missä lie ja milloin, — on ollut hyvätkin päivät", selitteli Sika-Hemma palvelushaluisena turpeista huulistaan ja räpytellen loppaluomisia silmiään, joita hän koskaan, ei vahingossakaan, luonut puhuteltavaan tai tervehdittävään. Hänellä oli erikoinen taito katsoa aina hiukan ohi toisen katseen. Tavallisimmin hän katsoi puhuteltavan olkapäätä tai korvaa. Esimiestään hän katsoi aina lakinnokkaan. —
Virolainen löysi Liiva-Simon rannasta haapiota tervaamasta.
"Teillä kuuluu olevan jolla myytävänä. Meillä särki meri viime yönä kannelta jollan. Tarvittaisiin edes jonkinlainen uusi", sanoi virolainen tervehdittyään.
Liiva-Simo veteli nysästään savuja ja vastasi:
"Kyllähän minulla on jolla, vaikkei se oli myytäväksi hankittu. Meillä on jahti itsellä ja oma jolla jo on vähän vanhanlainen, niin ostin tässä kerran uuden. Kun tämä on kuitenkin laivan jolla, niin se on vähän liian iso jahtiin — ja muutenkin sopisi se paremmin laivaan. Jahtijollaan viskotaan perunasäkkejä ja niistä se likaantuu ja menee helposti rikki. Tämä on liian iso ja liian kallis — ei sitä voi hoitaa pienessä aluksessa, niin että jos hinnasta sovitaan, niin kyllähän minä sen myynkin. Kaikkihan minä myyn rahasta", nauroi Simo, "vaikka ittenikin."