"Mikä sen jollan hinta olisi?"
"No ei osteta sikaa säkissä", vastasi Simo. "Käydään katsomaan. Tässähän se on saraimessa. On pidetty täällä, ettei päivä pääse haristuttamaan ja halkomaan laitoja… Kun Herra on koetellut teitä kovalla ilmalla ja vienyt teiltä jollaa ja olette joutuneet hätään ja puutteeseen, niin pitäähän ihmisen lähimmäistään auttaa. 'Mitä te teitte yhdelle näistä hätään joutuneista, sen te teitte minulle', luetaan sanassakin. En minä tätä nyt viitsi ihan lahjaksikaan antaa rikkaalle miehelle, mutta täytyyhän minun siitä ainakin omat rahani takaisin saada ja hiukan palkkaa hoitamisesta ja maalaamisesta. Menköön nyt vaikka viidestäkymmentä markasta", sanoi Simo painokkaasti ja läimäytti kämmenellään keulaan. "Eiköhän se ole vähän liikaa…"
"Liikaa! Etkö sinä näe, että tämä on kirkas kuin peili ja vaski hohtaa niin keulassa kuin perälläkin."
"Näen, näen. Näenhän minä sen toki."
"No niin! Ja joka naula on vaskea! Siitä minä panen kaksi sormea kirjalle milloin vain tarvitaan!"
(Simoa mainittiin miehenä, joka ei kelpaa lapsenkummiksi eikä vierasmieheksi.)
"Onkohan siinä mätää?"
"Mätää!"
Simo veti esille puukkonsa, peläten, että ostaja sen tekee, ja alkoi innokkaasti törkkiä niitä paikkoja, mitkä tiesi koviksi.
"Näethän! Pisti mihin hyvänsä niin aina on kova honka vastassa, tai vaskinaulan kanta, niinkuin tuossakin. Tiedäthän sinä, ettei vaskella tehty asu mätäne! Vaikka tämä olisi itsensä Noan jolla, ja Jumala hänen tietää vaikka olisikin, niin yhtä kova se on kuin vasta veistämöltä lähtenyt. Vielähän tämänlainen vanha vaskella tehty jolla on vahvempi kuin uusi. Se vasken home näet kovetuttaa puun niin kovaksi, että se on kuin piikiveä, ja naulat juuttuvat siihen puuhun kiinni, että se on kuin yhtä ainoaa vaskea koko asu, olkoon se sitten jolla tai laiva…"