Heikko tuuli puhalteli länsilounaasta.
Kajuutassa paloi tuli lampussa ja toinen kamiinassa, jonka renkailla kiehui teekattila.
Kajuutan pöydällä höyrysi kolme teelasia. Neljäs ojennettiin ulos peränpitäjälle.
Kajuutan täytti tupakansavu, jota höysti miesten merisaappaista lähtevä hylkeenrasvan tuoksu ja haju, joka tuli aluksen pohjalta. Mutta nuo hajuthan olivat asiaankuuluvia, vieläpä välttämättömiäkin, sillä mitä olisi teenjuonti ja jutut ilman tupakkaa ja mitä merisaappaat ilman hylkeenrasvaa ja mitä jahti, jonka pohjalla olisi kirkas vesi.
Joku oli juuri lopettanut juttunsa siitä, kuinka Liiva-Simo kerran humalapäissään luovi myötätuulessa ja ajettuaan ohi saaren ja selvittyään Viron rannalla, johon ennätti toki panna ankkuriin, syytti kovaa vastatuulta, sumua ja kompassiaan, joka oli johtanut hänet harhaan, ja kelloaan, joka oli seisattunut, ja nyt kertoi miehistä vanhin seuraavan jutun:
Niin, kompassi.
Onhan se väliin tarpeellinen kapine sekin, vaikkei näin kirkkaina öinä, kun loistot näkyvät ja on helppo ohjata niiden mukaan, tule ajatelleeksi koko vehjettä.
Siitä on nyt jo lähes viisikymmentä vuotta, ylikin — johan tämä Juonaan Matin Lassikin täytti mikonpäivänä viisikymmentä, eikä sitä silloin vielä ollut olemassakaan.
Oli hyvä hyletalvi, ja eräänä maaliskuun aamuna läksin minä, joka siihen aikaan vielä olin sellainen lapsettava pojannallikka, jota ei vielä otettu mukaan pitkille hylematkoille, käymään jäätä Itäselälle päivän eväs selkäpussissa ja hyleraudat ja koira mukana.
Kävelin koko päivän ja sain hylkeenkin, ensimmäisen eläissäni, ja aloin sitä vetää illalla kotia kohti.