Syysyö ei malta kauan pitää samanlaista säätä, ja nyt oli alkanut navakasti tuulla, oli jo miltei myrsky.
Perämies huusi jotakin.
Äskeinen kertoja pilkisti ulos kajuutan luukusta ja kysyi:
— No mikäs on?
— Tuuli kääntynyt vastaan. Tulkaa ylös sieltä niin käännetään!
Hetken perästä kääntyi jahti päin tuulta. Purjeet paloivat ja pamisivat. Jalusnuorat ja niiden lokit löivät kantta. Keula syöksyi suureen hyökyaaltoon, joka koskena ryöppysi kannella perää kohti. Pian saivat keulapurjeet tuulta vastapuolelta ja painoivat aluksen kääntymään toiselle kupeelleen. Isopurje pingoittui ja keulapurjeet päästettiin auki yläpuolelta ja vedettiin kiinni alapuolelle. Jahti oli kääntynyt ja kulki uutta suuntaa hyvää kyytiä. Tuuli lisääntyi hetki hetkeltä. Vilkkaasti oli liikuttava, että ennätettiin saada kärkipurje alas ennenkuin tuuli ennätti sen repiä. Hetkistä myöhemmin tuli tuulen mukana sumu ja peitti verhoonsa loistot.
— No, pojat! Kiittäkää nyt Jumalaa, että meillä on kompassi, sanoi mies, joka oli nuoruudessaan kompassittomana marssinut piirissä omia, jälkiään kokonaisen pitkän talviyön.
SUSI SAARESSA.
Sunnuntaiaamu huhtikuussa.
Liiva-Simo on päättänyt olla menemättä kirkkoon ja on ottanut esille ulkoa mustanruskean ja sisältä vaaleanruskean, nahkakantisen, messinkihakaisen, selvän "kokoränttisen" saarnakirjansa.