Kun saaren levein kohta on lähellä sen eteläisintä kärkeä, saatiin jo retken alkuvaiheilla tehdä se iloinen huomio, että jadan ollessa pisimmillään näkivät miehet toisensa muutaman askeleen päässä, mutta myös ilmaantui seikkoja, joita ei voitu aavistaa. Kuka olisi arvannut, että sisäosassa saarta, joka useimmille, ainakin niille, joiden omat metsäpalstat olivat rannikolla, oli kokonaan tuntematon maailma, tuli vastaan niin paljon luoksepääsemättömiä louhikoita, joissa voi piillä tusinoittain maailman raatelevimpia susia ohikulkijan siitä mitään aavistamatta. Vuoristojen pohjoispuolilla olevat louhikot olivat helpommat tarkastaa, kun siellä oli vielä maa kokonaan lumen peitossa eikä susi olisi voinut siellä päästä piilopaikkoihin jättämättä käpälistään näkyviä merkkejä lumeen. Mutta toista oli vuorten etelä- ja lounaissivuilla. Sieltä oli lumi jo sulanut ja siellä ne pahimmat louhikotkin olivat.
Herra Jumala kuinka pahoja paikkoja piti maailmassa ollakin!
Useita ei voinut lähestyä kuin neljänneskilometrin päähän.
Sai vain kaukaa katsella maanikäisen luomistyön ihmeitä, ajalta, jolloin "luotiin louhikot kokohon".
Silloin lähetettiin varaväki tuleen.
Pojathan ne olivat hyvin innokkaita kiipeilemään ja rimpuilemaan pahimmissakin ryteiköissä.
Pysähdyshuuto lähetettiin läpi jadan, ja miehet kerääntyivät ryhmiin juttelemaan ja tupakoimaan ja koulumestarin joukko katosi kirkuen ja hirveitä aseitaan heilutellen louhikkoon. "Oikea ja vasen sivusta eli siipi" sekaantui heti alussa, ja koukkuhuoveja vilkkui valkeine selkäpusseineen, milloin minkin jättiläispaaden takaa sekaisin toisten kanssa. Tämän kevytaseisen joukon johtajan, koulumestarin, nähtiin seisovan eräällä korkealla paikalla, jolta verrattain hyvin olisi voinut johtaa hyökkäystä, jos annettuja käskyjä ja merkkejä olisi kuultu ja toteltu. Turhaan hän, "tuo miesi ylhäinen", niinkuin hän itseään omassa mielikuvituksessaan nimitti ja sattuvasti vertaili joskus eläneeseen "Siikajoen sankariin", huusi ja merkinantopillillään vihelteli. Valtavan kirkunan raikuessa ja kymmenien koirien haukkuessa syöksyivät koukkuhuovit ja muut pojat taistelun tuoksinaan kuni juhlaan ja katosivat sille tielleen.
Pojat eivät todellakaan palanneet takaisin.
Älyttyään, etteivät he enää ole päämiehensä komennuksen ulottuvilla, alkoivat he itsenäisen sissisodan, jota kävivät sitten koko päivän. Pääarmeija, saavuttamatta enää yhteyttä tämän sissijoukon kanssa, voi seurata sen toimintaa vain niiden jälkien varassa, joita siellä ja täällä lumessa pitkin päivää havaittiin. Tämä jälkiasia oli varsin harmillinen, sillä poikien mukana oli seurannut paras osa koiriakin ja niiden jäljet lumella johtivat useammin kuin yhden kerran harhaan ja antoivat paljon turhaa työtä, jonka yhteydessä tultiin paljon viljelemään sangen erimuotoisia sadattelusanoja ja lauseita. Ei nimittäin ollut koko joukossa ketään sudenjälkien erikoistuntijaa, sillä muinoisten vironajojen aikuiset miehet, Liiva-Simo ja muut, eivät olleet mukana ja vaikka olisivat olleetkin — niin selitti Simo perästäpäin — eivät olisi enää muistaneet suden jälkien kokoa ja muotoa niin tarkoin, että olisivat voineet erottaa ne koiran jäljistä, etenkin tämänlaisessa karkeassa, sulavassa kevätlumessa, jossa käpälästä painuu niin hämärä jälki, että töin tuskin olisi paraskaan erikoistuntija voinut päättää, mitkä monista nähtävinä olevista jäljistä ovat suden, mitkä hyljekoiran, mitkä ketun ja mitkä jäniksen.
Ensimmäisellä pysähdyspaikalla tapahtui muutakin ikävää.