"Taitaa olla joku yhteisen tien teko kysymyksessä?"
Lopulta avasi kirkonisäntä suunsa ja vastasi:
"Mitäs tässä muuta tuumitaan kuin että meillä tässä olisi tänään papin vaali, ja nyt ei tiedetä, ketä äänestetään, kun ensimmäinen vaalipappi on sikajuoppo, toinen hullu, tai muuten sekapäinen, ja kolmas ei osaa saarnata eikä messuta. — Tuumitaan, että millä keinolla tässä saisi koko vaalin kumoon ja uudet vaalipapit."
Valekreivi kiitti Sattumaa, joka näin pian toi hänelle tilaisuuden tehdä jotakin. "Tuon kuumemmaksi ei rauta tule. Nyt on taottava!" tuumi hän ja lausui ääneen:
"Asia nyt ei ensinkään minua liikuta, minkälaisen papin te saatte, mutta kun minulta kysytään, niin sanonpa minäkin mielipiteeni. Pianhan tästä päästään! Se ensimmäinen vaalipappi on kuollut. Äänestäkää mies miehestä kaikki sitä, niin varmasti saatte uudet vaalit, ihan niinkuin teidän oman pappinne kuollessa. Jos ette äänestä tätä kuollutta vaalipappia, saatte varmasti tänne papiksenne joko toisen tai kolmannen, jotka vielä elävät, ja Jumala hänen tietää, kuinka kauan ne elävät!"
Saarelaiset saivat siihen aikaan vain kerran kuussa niin sanotun kihlakunnan postin, eivätkä aina sitäkään. Kiitollisina ottivat he siis vastaan vieraalta tiedon vaalipappinsa kuolemasta ja vielä kiitollisempina vieraan neuvot. Molemmat, niin tiedot kuin hyvät neuvotkin, olivat ylen harvinaisia yksinäisellä meren saarella, jossa kourallinen ihmisiä eli omaa elämäänsä, taistellen henkensä kaupalla olemassaolonsa puolesta. "Vai niin. Vai on se kuollut."
"On. Jo pari viikkoa takaperin."
"Mihin tautiin tuo lienee kuollut?"
"Se joi itsensä kuoliaaksi."
"Vai niin. Vai jo se vainaa kuoli!"