"Jo se kuoli!"
"No tunteekos herra näitä meidän toisia vaalipappeja?"
"Tämän ensimmäisen minä tunsin paremmin, mutta kyllä minä niistä toisistakin sen verran tiedän, että eivät ne papeiksi kelpaa. Paremmin tämä vainaja olisi sittenkin tehnyt tehtävänsä, kuin nuo toiset yhteensä. Äänestäkää vaan sitä kuollutta, niin uudet vaalit saatte varmasti!"
Miehet päättivät seurata neuvoa. Suntio ilmoittikin jo kirkon ovelta, että vaali alkaa, ja pyysi miehiä sisään.
Valekreivikin seurasi miehiä kirkkoon viimeisenä ja asettui erään pilarin varjoon seuraamaan toimitusta, joka merkitsi hänelle joko leipää tai leivättömyyttä.
Ilokseen hän kuuli miesten kirjaimelleen seuraavan hänen neuvoaan.
Jokainen äänesti kuollutta vaalipappia, siinä ihanassa toivossa, että saataisiin uudet vaalit ja paremmat vaalipapit.
Ennen vaalin loppua hiipi kuollut vaalipappi ulos kirkosta ja purjehti tyytyväisin mielin hyvää myötäistä matkoihinsa ja palasi erään saarelaisaluksen mukana vasta sitten, kun oli saanut tuomiokapitulilta vahvistuskirjan saaren kirkkoherran virkaan.
Kun hän muutaman viikon perästä ilmaantui saarelle ottamaan vastaan virkaansa (monilukuinen perhe mukanaan), eivät saarelaiset olleet uskoa silmiään. Pelkäsivätpä jotkin jo, että heidän kuollut vaalipappinsa on tullut kummittelemaan rangaistukseksi muka siitä ilkeydestä, mikä häntä, kuollutta miestä, kohtaan tehtiin papinvaalissa.
Kirkkoneuvosto otti kyllä vieraan vastaan vieläpä auttoi ja opasti hänet pappilaankin, mutta sitten avasi Kirkonisäntä suunsa ja selitti änkyttäen: