"Markka penni, markka penni, kullakin oma äänimääränsä. Tämä kirkollinen ja seurakunnallinen järjestys vaatii, että kukin saa oman äänimääränsä. Ymmärtäväthän opettajat, että tämä on hyvin tärkeä toimi, joka opettajille nyt on uskottu, kun kirkonkokous on valinnut opettajat tätä ääniluetteloa tekemään?"

Opettajat myönsivät ymmärtävänsä. Heitä ei ollut valittu siitä syystä, että toimi olisi vaatinut erikoista ymmärrystä ja harvinaisempia luonnonlahjoja, vaan neljästä seuraavasta syystä:

Ensiksi: toimi oli peräti ikävä.

Toiseksi: siitä ei ollut mitään palkkaa.

Kolmanneksi: se ei ollut edes mikään kunniatoimi.

Ja neljänneksi: kesä oli parhaimmillaan, kalastus ja merenkulku tuottavimmillaan, rantakäräjät mieltäkiinnittävimmillään, eikä saaren varsinaisesta aatelistosta, kalastajista ja laivureista kukaan halunnut ottaa tointa vastaan. Siksi se lykättiin noille kesäjoutilaille, yhteishyvän alttarille aina aikansa ja voimansa uhraaville aatteen etuvartijoille, opettajille.

"Markka penni, markka penni, kullekin oma kolumninsa. Se on hyvin yksinkertaista. Kyllä kai opettajat jo alkavat sen ymmärtää?"

Asianomaiset myönsivät kyllä vähin alkavansa sitä ymmärtää. He olivatkin selitystä kuulleet jo pari tuntia, jolla ajalla se oli keskeytynyt vain kerran, suuren huvimatkailijahöyrylaivan huutaessa satamaan tullessaan. Pappilan mamma oli tullut huvilaivassa kaupunkimatkaltaan ja pappa riensi häntä tervehtimään. Samassa hulmahti pappilan piha täyteen kesäiloisia huvimatkailijoita. Niitäkin kävi pappa tervehtimässä kysellen ystävällisesti kunkin nimeä, säätyä, ikää, naimisissa vai naimaton, vanhempia ja heidän säätyään, kotipaikkaa, syntymäpaikkaa, virkaa tai ammattia, osakuntaa ja tiedekuntaa, jos kysyttävällä oli ylioppilaslakki, ynnä muita mieltäkiinnittäviä seikkoja. Tällä kierrollaan tapasi hän matkailijain joukossa erään aatelismiehenkin. Heti kiipesi hän takaisin sisään, minkä vanhoilta jaloiltaan pääsi selkä köyryssä, pellavanvalkea parta pujossa ja kädet huitoen. Sisään päästyään riisui hän arkitakkinsa ja kellastuneen kauluksensa. Sitten hän valikoi varastonsa puhtaimman kauluksen, jonka asetti kaulaansa, pani hopeiset liperit leukansa alle ja puki päälleen parhaan, sysimustimman virkatakkinsa ja ranteisiin puhtaimmat kalvosimensa.

"Raaku kaulassa — mansetit käsissä… Eikö ole hieno mies — herrasmies?…", oli hän hokenut iloissaan opettajille, rientäessään näiden ohi takaisin pihamaalle, jatkamaan tuttavuutta aatelismiehen kanssa. — "Pappissääty ensin ja sitten aatelissääty ja vasta sen perästä muut säädyt: porvarissääty ja talonpoikaissääty… Taivaallinen esivalta ensin, sitten maallinen ja sen perästä alamaiset", kuultiin hänen puhelevan pihalla aatelismiehelle, jota hän iloissaan naureskellen leikillisesti nyki milloin hihasta, milloin olkapäästä, milloin takin liepeestä, ja tuppasi nenänsä miltei yhteen puhuttelemansa aatelismiehen nenän kanssa.

Ääniluettelon tekijät olivat päässeet parhaiksi syventymään työhönsä, kun heidän opastajansa palasi.