Etukumarassa nojasivat miehet vetäessään ja yhä raskaammalta alkoivat tuntua jalat. Ne tuskin enää tottelivat.
Toisinaan tuli lumeton kohta ja silloin riuhtaisi tuuli haapion mukaansa ja miehet saivat juosta valjaat höllänä. Pian suhahti rouki jälleen lumeen ja suolaveteen ja sellainen reistailu ja epätasainen tahti väsytti vain entistä enemmän. "Riittäis nyt tuota juoksua edes tunnin yhtämittaa", ärähtivät miehet. — "Ei tästä ole enää tuntia kävellenkään", selitti keulamies.
Viimein saavuttiin tuohon hartaasti toivottuun päämäärään.
Se on matalikolle myrskyn mukana ajettuneesta ja kerroksiin käyneestä jäästä muodostunut jääsaari, joka on tarttunut pohjaan kiinni.
Kaikilta suunnilta ovat jäät sitä vastaan ryntäilleet, ja takaapäin ovat meri ja myrsky hirvittävällä voimalla lykänneet saaren "rantaan" telejä, jotka ovat joutuneet yhä ankaramman puristuksen alaisiksi. Sylen paksuisia ja viidenkin sylen pituisia telejä on noussut pystyyn ja kaatunut jälleen tai murskaantunut, ja rantavallit ovat kasvaneet yhä korkeammiksi.
Se on kuin linnoitus, jota joka puolella ympäröi korkea kehämuuri. Löydetään sentään portin tapainen aukko, josta kovan ponnistuksen jälkeen päästään sisälle.
Menee kuitenkin pitkä aika, ennenkuin miehet jääpiikeillään ovat saaneet porttiaukkoa hiukan matalammaksi ja leveämmäksi ja tietä sen kautta niin paljon tasoitetuksi, että voidaan ruveta viemään venettä siitä läpi, ensin jyrkkää ylämäkeä ja sitten vielä jyrkempää alamäkeä, josta raskas haapio luisuu kolisten alas, ja niin ollaankin jo keskellä tasaista, meikein ympyränmuotoista pientä linnanpihaa.
Sitten etsitään pihan keskiosista eräs korkeampi teli, jonka suojaan haapio asetetaan tukien varaan.
On vielä siksi valoisa, että näkee valmistaa makuutilat haapion pohjalle ja purjeista teltin koko haapion yli.
Pian on kaikki valmiina ja sitten menevät uupuneet miehet vuorotellen telttiin, mutta se, jolla on kokin vuoro, jää keittämään yhteistä illallista.