Oli nimittäin vielä samana iltana, kun me ilmaannuttiin kaupunkiin, pidetty kaupungintalolla kokous, johon oli kutsuttu koko raati ja valtuusto ja palokunnan päällikkö ja poliisipäällikkö ja ties ketä. Oli ollut kysymys, mitä on tehtävä kaupungin pelastamiseksi. Pormestari oli vedonnut poliisimestariin, joka taas oli selittänyt olevansa aivan voimaton, kun kaikki poliisit ovat karanneet tai muuten menneet piiloon. Sittenhän ne olivatkin lähettäneet heti yötä myöten pikalähetin ratsastaen ajamaan Viipuriin minkä kavioista läksi hakemaan apua sotaväeltä. Kun meitä ei sitten viikon kuluessa kuulunut takaisin, olivat ne jääneet siihen uskoon, että me onkin tultu ryöstämään Konevitsan ja Valamon luostarien huimia kulta- ja jalokivivarastoja ja vähät välitetään köyhästä Käkisalmirähjästä, ja niin olivat lähettäneet sotaväen jälleen takaisin Viipuriin, kun ensin olivat meitä pari vuorokautta yötä päivää odottaneet. Ratsuväkeä se kuului olleen, ja oli niillä ollut pari tykkiäkin.
Kun me sitten kaikkien kauhuksi jälleen kuitenkin ilmaannuttiin Käkisalmeen, oli taas alkanut entinen rauhattomuus ja juokseminen eikä meille annettu montakaan tuntia yörauhaa. Siellä kolmen ajoissa aamuyöstä oli poliisimestari tullut meidän kyytimiehemme asuntoon ja sanonut, että on lähdettävä heti paikalla viemään meitä pois, eikä enää ikinä takaisin tuomaan, muutoin ei hyvä seuraa. — "No nythän kaupunki pääsi teistä rauhaan", nauroi se kyytimies ja kaatoi kolmannen norrikupin partaansa ja lisäsi, että "kyllä se nyt tänä iltana Käkisalmessa ilo alkaa ja seurahuoneella toinenkin samppanjaputelin korkki poksahtaa! — Lyhyet niillä siellä kuuluu olevan korkin välit muutoinkin, saatikka nyt, kun kaupunki on vapautunut pahimmasta kauhusta ja vaarasta, mikä sitä on uhannut sitten niiden muinaisten suurien sotien…"
Tuuli oli muuttunut myrskyksi ja rapisutti telttipurjetta aika tavalla.
Syötyä annetaan ruoan tähteet ulos koirille ja puoli reikäleipää vielä kullekin lisäksi. "Siellä tuntuu tuulevan oikein vanhaan tapaan", sanoi vanhin, "minne lienevätkään vaan päässeet toiset, jos eivät tämän tapaista paikkaa ole saaneet, joka on kesällä turma, mutta talvella hyvä turva. Kyllä niillä on ikävä yö, jotka ovat jääneet kulkevalle jäälle… No, kokki-mies, menepäs katsomaan, kiehuuko sinun teesi, että saataisiin vielä ennen maatakäymistä kuumaa teetä, sillä eihän tässä meille taideta samppanjaa antaa, niinkuin ennen niille Käkisalmen herroille…"
Pian höyryää kuuma teemuki kunkin edessä piitoilla.
Kaikki tuntuu niin kodikkaalta ja tupakoidaan ja jutellaan teen ääressä vielä hetkinen, ennenkuin käydään maata.
Viimein kaikki kallistuvat unta etsimään, sillä he ovat siinä vahvassa uskossa, ettei heillä tässä jäälinnassa ole mitään hätää.
Uni ei kuitenkaan tahdo tulla kenenkään vieraaksi.
Kukin kuuntelee telttipurjeen alituista pärinää ja mereltä kuuluvaa jyrinää.
Kumisee kuin alituinen ukkonen jymisisi, joka väliin kovenee ja väliin vaimenee.