Laivapojat hääräsivät ylimmällä brammiraa'alla. Yhä pimenevää, lunta tupruttavaa mustaa syysillan taivasta vasten näkyivät he vain epäselvinä haamuina. Vielä kerran riuhtaisi myrsky purjeen heidän käsistään riepoiteltavakseen. Ankara pauke ja läiske, joka siitä syntyi, lakkasi kuitenkin pian, poikien saatua lopultakin purjeen valtaansa ja käärittyä lujasti raa'alle.
Isolla brammiraa'alla hääri pari vanhempaa miestä.
Keulapuomin nokassa kiikkui miehistä vahvin ja sai meren ja tuulen pieksämästä jaakarista poimeen toisensa perästä käärityksi kiinni puomille.
Molemmat perämiehet köyttivät kiinni mesaania.
Päämies itse seisoi ratin ääressä ja ohjasi. Pian lakkasi kuulumasta läiske ja pauke, joka syntyi myrskyn piiskatessa jiikatuita ja alas lasketuita purjeita.
Kuului vain vihainen humina ja viheltely ylhäällä takilassa ja meren villi mylvinä ja pauhu laivan ympärillä.
Jo ennestään oli pantu kiinni huippupurje, välitaakipurjeet ja fokka, ja kun nyt enää olivat vetämässä vain molemmat märssypurjeet, taakifokka ja molemmat lyyverit, tuntui aluksen kulku vähenneen paljon.
Lumipyry muuttui ennen kello kymmentä illalla aivan läpinäkymättömäksi — aika-ajoin ei nähnyt edes laivan perältä keulaan.
Tuskin oli purjeet pantu kiinni, kun miehet saivat uutta ja paljon pahempaa työtä.
Pimeältä mereltä, perän takaa, kuului uhkaava jyminä.