Tavallista isompi kaatuva aalto sieltä lähestyi.
Raskaassa viljakuormassa oleva kuunari ei ennättänyt paljoakaan kohota.
Hirvittävällä vauhdilla ja voimalla syöksyi meri yli laivan, repien mennessään auki osan isoa kansiluukkua.
Tuli kolme neljä samanlaista hyökyä peräkkäin. Vettä virtasi ruomaan koskena. Tämän ei olisi tarvinnut kauan jatkua, kun kuunari olisi uponnut, sillä viljakuorma imee itseensä kaiken vuotoveden.
Alus käännettiin täyteen myötäiseen, jolloin meri tuli perän takaa ja kajuutta muodosti jonkinlaisen aallonmurtajan ja keskikannella voitiin ruveta työskentelemään ison luukun uudestaan kiinni kalkkaamiseksi. Toisen perämiehen johdolla kävivät miehet tähän työhön. Vanhin miehistä sai huolekseen peränpidon ja päämies ensimmäisen perämiehen kanssa laskeutui alas kajuuttaan, jossa paloi kirkas lamppu ja jonka pöydälle oli levitetty merikartta ja laivan päiväkirja. Loistot olivat näkyneet vielä tunti takaperin, ja niiden mukaan oli toimitettu laivan aseman määräämiseksi tarkka suuntiminen. Laivan asema ja kellon määrä silloin olivat lyijykynällä merkityt kartalle. Mikä suunta senjälkeen oli pidetty ja mikä oli laivan vauhti ollut, näkyivät päiväkirjasta.
Rauhallisena otti päämies suuntaisviivoittimen käteensä, asetti sen kartalle ja mittasi harpilla matkan, jonka laiva oli kulkenut viimeisen tunnin kuluessa, ja merkitsi kartalle lyijykynällä laivan aseman sillä hetkellä, jolloin nykyinen suunta otettiin, ja asetti suuntaisviivoittimen tästä pisteestä nykyisen suunnan mukaan, jolloin se leikkasi edessä, kuuden meripenikulman päässä olevaa saarta melkein keskeltä, erään kylän kohdalta.
"Tämä suunta vie helvettiin! Niin piru vie liekin!" mörähti hän ja alkoi tutkia, minkä verran olisi suuntaa muutettava, jotta saari voitaisiin sivuuttaa pohjoispuolitse. Saatuaan selville sen pisti hän päänsä ulos kajuutan luukusta ja huusi:
"Onko luukku selvä jo?"
"Selvä on!"
"Pannaan suunta luoteeseen!"