Heti kun laiva jäi paikalleen, syöksyi meri kauhealla voimalla sen yli, pyyhkien perältä keulaan ja räiskyen kajuutan ja skanssin kohdalla suihkuna ylös aina puoliväliin saalinkeja ja kaapaten mukaansa miehet, joita se vyörytteli yli kajuutan, viskoi ketä vantteihin ja ketä skanssin seiniin.
Vaistomaisesti tarttuivat miehet lähimpiin kiinteihin esineisiin, uivat ja kahlasivat ja löysivät kukin itsensä seuraavalla laineen väliajalla keulapakalla, jossa oli vähän kuivempaa. Suurimmat laineet kävivät siitäkin yli.
Ketään ei ollut poissa.
Kaikki miehet olivat saapuvilla ja toistaiseksi ei hätää mitään.
Laineen tullessa tarttuivat miehet kiinni taakiin, raapalkkiin, kelaan ja nakeleihin, ja niistä kaikin voimin pidellen onnistuivat säilymään joutumatta laineen saaliiksi. Monikin sai nyt vasta huomata, kuinka raju on hyökyaallon voima, tapellessaan sen kanssa "mies miestä vastaan".
Pahinta oli, että rajuimpien hyökyjen mukana alkoi tulla myöskin kajuutan ja skanssin ovia ja seiniä tai niiden kappaleita. Sai olla varuillaan, sillä yksi ainoa isku olisi vienyt miehen tai pyyhkäissyt mennessään montakin.
Lunta tuli yhä, ja ilma oli kylmä.
Jäsenet alkoivat kohmettua.
Laineiden väliajoilla hakkasivat miehet käsiään harteisiinsa ja pysyivät edes jossakin määrin lämpiminä.
Näinä väliaikoina oli tilaisuus vilkaista myöskin maalle, joka häämötti vain parin laivan pituuden päässä. Vasemmalla ja oikealla kohosivat jyrkät ja korkeat vuoret ja suoraan edessä oli kylä. He olivat erään reunimmaisen talon melkein ikkunan alla. He huusivat apua minkä jaksoivat, mutta heidän äänensä katosi meren pauhinaan.