Kuului vain meren mylviminen ja sitten laivan päämiehen rauhalliset sanat:
"Se oli erehdys."
Valkopartainen ja valkotukkainen ukko, laivan päämies, istui jälleen pelastuskoriin ja lisäsi:
"Vetäkää minut takaisin laivaan."
"No kun nyt kerran on jo maalla, niin on. Ja jos se oli erehdys, niin hyvä sillä", sanoi perämies ja kehoitti päämiestään nousemaan jälleen maalle.
"Vetäkää, älkääkä kuluttako kallista aikaa joutaviin!" sanoi päämies, ja lokit alkoivat pyöriä ja kori palasi hitaasti kuohujen läpi laivaan, jossa siihen istui tähteenä ollut mies, laivan nuori ensimmäinen perämies, ja hänet vedettiin maalle miltei kuoliaaksi kohmettuneena. Kun hänet nostettiin korista, ei hän kyennyt nousemaan, vaan lysähti kokoon teloille, josta hänet kannettiin lähitaloon lämpenemään ja virkoamaan.
Kori meni tyhjänä uudestaan laivaan, jossa siihen istui laivan päämies. Lokit alkoivat jälleen pyöriä ja hitaasti läksi kori viimeisine pelastettavineen liikkeelle rantaa kohti.
Mutta silloin kohottautui laivan takaa pimeydestä laine, suurin luultavasti koko sinä yönä. Maalla olijat jouduttivat vetämistään, mutta kori oli ennättänyt tuskin ohi puolivälin, kun laine hyökkäsi sen yli, heitteli sitä muutaman kerran köyden ympäri, jolloinka juoksevat taljanuorat sekaantuivat ja kori ei liikahtanut enää puoleen eikä toiseen.
Tuli kolmas ja neljäskin laine. Joku niistä viskasi koria toisakin päin ympäri köyden, mutta ei se lähtenyt enää sittenkään kulkemaan.
Kun neljännen laineen jälkeen kori taas tuli näkyviin, parkaisivat naiset, joita myöskin uteliaina oli rantaan tullut, kauhusta ja käänsivät päänsä poispäin siitä tai peittivät kasvonsa käsillään, sillä kori oli tyhjä.